Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Miten käy Alexander Stubbin? – Kokoomus valitsee tänään puheenjohtajansa

Petteri Orpo, Elina Lepomäki ja Alexander Stubb kisaavat kokoomuksen puheenjohtajauudesta.

Kokoomuksen puheenjohtaja valitaan tänään puoluekokouksessa Lappeenrannassa. Tänään ratkeaa, onnistuuko Alexander Stubb säilyttämään paikkansa puheenjohtajana ja valtiovarainministerinä, vai nouseeko sisäministeri Petteri Orpo hänen tilalleen. Ehdolla puheenjohtajaksi on myös kansanedustaja Elina Lepomäki.

Valinta käynnistyy vähän kello 10 jälkeen ja tuloksia odotetaan viimeistään noin kello 13. Puheenjohtajaehdokkaat pitävät ensin esittelypuheenvuorot, joiden jälkeen äänestykset alkavat. Yksi kierros riittää, jos joku ehdokkaista saa yli puolet äänistä. Muutoin kaksi eniten ääniä saanutta etenevät toiselle kierrokselle.

Lappeenrantaan odotetaan 1 500 ihmistä, mutta äänioikeutettuja ovat vain viralliset kokousedustajat. Jokainen kokoomuksen piirijärjestö lähettää kokoukseen virallisia kokousedustajia, joiden määrä riippuu siitä, kuinka paljon piirissä on kokoomuksen jäseniä.

Tänään ovat koolla myös keskustan, RKP:n ja vasemmistoliiton puoluekokoukset sekä perussuomalaisten puolueneuvosto. Puheenjohtaja valitaan tänään myös vasemmistoliitossa, jossa ykköspaikalle on nousemassa jäsenäänestyksen voittanut Li Andersson.

Muitakin johtopaikkoja auki

Puheenjohtajan paikan ohella kokoomuksessa käydään kisaa varapuheenjohtajan paikasta. Nykyisistä varapuheenjohtajista ehdolla ovat Sanni Grahn-Laasonen Hämeestä ja Janne Sankelo Pohjanmaalta, kun taas Anne-Mari Virolainen Varsinais-Suomesta ei ole enää ehdolla. Virolainen on kertonut väistyvänsä, jotta puolueen johtopaikoista ei kisaa samaan aikaan kahta varsinaissuomalaista. Hän on myös puheenjohtajuutta tavoittelevan Petteri Orpon kampanjapäällikkö. Ehdolla ovat myös kansanedustajat Sofia Vikman ja Antti Häkkänen sekä europarlamentaarikko Petri Sarvamaa. Kokoomuksen varapuheenjohtajat valitaan huomenna.

Keskustassa varapuheenjohtajan paikkaa tavoittelevat Hannakaisa Heikkinen, Hanna Huttunen, Anne Kalmari, Katri Kulmuni, Antti Kurvinen, Juha Rehula ja Annina Ruottu.

Lisää aiheesta

Keskustassa ja vasemmistoliitossa valitaan myös puoluesihteerit. Keskustassa paikkaa tavoittelevat Mari Kokko, Sami Kilpeläinen, Jouni Ovaska, Riikka Pirkkalainen ja Olli Riikonen. Vasemmistoliitossa ehdolla ovat Risto Kalliorinne, Joonas Leppänen, Niko Peltokangas, Irma Taavela ja Sinikka Torkkola.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE