Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Levillä ravintolat saavat perjantaina avata ovensa asiakkaille

LEHTIKUVA / IRENE STACHON
Laskettelijoita Levin laskettelukeskuksessa Kittilässä aurinkoisena kevättalven päivänä 25. maaliskuuta 2021.

Lapin Kittilässä ravintolat voivat avautua asiakkaille perjantaina. Hallitus muutti torstaina asetusta alueista, jotka kuuluvat ravintolasulun piiriin.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Jatkossa ravintolasulun piiriin eivät kuulu Ahvenanmaa, Etelä-Pohjanmaa, Kainuu, Keski-Pohjanmaa, Lappi ja Pohjois-Pohjanmaa. Lapissa ravintolasulku koski maaliskuun lopulta lähtien vain Kittilän kuntaa, jossa sijaitsee Levin hiihtokeskus. Nyt Kittilä pääsee pois ravintolasulun piiristä.

Muualla ravintolasulku jatkuu tällä tietoa 18. huhtikuuta saakka. Ravintolat on pidettävä suljettuna asiakkailta niillä alueilla, joilla se on välttämätöntä koronaepidemian leviämisen estämiseksi.

Hallitus kertoo seuraavansa säännöllisesti tautitilanteen kehittymistä. Jos ravintoloiden sulkeminen ei ole jollakin alueella enää välttämätöntä, pitää hallituksen sallia alueen ravintoloiden avaaminen asiakkaille.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE