Pääkirjoitus

Haudattu talentti

Nimimerkki seuraa ammatikseen urheilua.

Lex Orpo vs. Lex Taipale

SDP:n pitkäaikaistyöttömyyden taittamisohjelma esittää Lex Taipaleen uusimista. Se oli 2005 säädetty laki, jolla noin 4 000 laman aikana työtä vaille jäänyttä pitkäaikaistyötöntä pääsi eläkkeelle. Laki on nimetty SDP:n kansanedustajana toimineen Ilkka Taipaleen mukaan.

Sosialidemokraatit ovat pitäneet Lex Taipaleen uusimista esillä. Työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan demarijäsenet tekivät kirjallisen kysymyksen yli 60-vuotiaan ja yli viisi vuotta työttömänä työmarkkinatuella olevien työttömien pääsemisestä eläkkeelle. Minimaalinen taloudellinen kustannus ja suuri inhimillinen voitto, he peruste\hlivat.

Tuonaikainen ministeri Hanna Mäntylä (ps.) vastasi, ettei eläketuki ole linjassa työurien pidentämistavoitteiden kanssa. Ehdotettu tuki olisi koskenut vajaata viittätuhatta henkeä eli ryhmää, josta työllistyi viime vuonna demarikansanedustajien mukaan 14 (!) henkeä.

Työministerinä toimiessaan myös Lauri Ihalainen (sd.) piti esillä Lex Taipaleen toisintoa. He eivät tule työllistymään, jokainen meistä ymmärtää sen, hän kuvasi yli 60-vuotiaiden yli 2 500 päivää työttöminä olleiden realiteetteja.

Viikonloppuna perussuomalaiset vietti ministeriryhmänsä kesäkokousta Pirkanmaalla. ”On turha roikottaa kortistossa henkilöitä, jotka eivät syystä tai toisesta valitettavasti enää pääse työmarkkinoihin kiinni. Tämä olisi heille kunniakas ratkaisu ja myös vapauttaisi resursseja muiden työttömien palveluun”, ryhmä tiedotti ja tuli Lex Taipaleen ja sosialidemokraattien kannalle. Perusuomalaiset haluaa kertaratkaisulla vuosia työttöminä olleet yli 60-vuotiaat eläkkeelle.

Olkoon laki Lex Lindström, kunhan asia etenee.

Kymmenen prosenttiyksikköä täytyy kannatuksesta sulaa ennen kuin Soinin joukot alkavat hahmottaa ryhmiä, jotka ovat heihin vaaleissa toiveensa laittaneet. Puolueelle on syytä toivoa lämpimästi menestystä Lex Taipaleen kanssa. Olkoon laki Lex Lindström, kunhan asia etenee.

Vastassaan perussuomalaisilla on Lex Orpo. Valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok.) ilmoitti, ettei pitkäaikaistyöttömiin pidä suhtautua kuin eläkkeellä oleviin. Heitä on todella autettava takaisin työelämään, hän lausui Lännen Medialle. Jos vuodessa vain prosentti vähintään viisi vuotta työttöminä olleiden työttömyysjaksoista päättyy työllistymiseen ja jos työttömien tuesta muutoinkin leikataan, Orpon puheille on vaikea löytää katetta.

Inhimillinen Lex Taipale säästäisi työvoimapalvelun vähiä resursseja ja auttaisi palkkaamaan heitä, joilla on realistisemmat mahdollisuudet päästä töihin. Myös kasvava nuorten pitkäaikaistyöttömyys vaatii huomiota.

Orpo pelkää Lex Taipale -ikäluokkien seuraavan toisiaan. Nyt on kuitenkin ehdotettu vain kertaratkaisua. Huolta voisi kantaa niistä taas yhden pettymyksen kokevista, jotka jäisivät nippa nappa eläketuen kriteerien ulkopuolelle.

Pääministeri Juha Sipilä on pyytänyt anteeksi lama-ajan yrittäjiltä 1990-luvun tapahtumia Suomessa. Vanhasen I hallitus hyväksyi Lex Taipaleen. Täytyy toivoa, että keskusta näyttäisi tälläkin vaalikaudella pehmeämmän puolensa.

JK: Kansanedustaja Erkki Tuomioja ehdotti yhteistä vaaliohjelmaa SDP:lle, Vasemmistoliitolle ja Vihreille. Ehdotus sai ristiriitaisen vastaanoton. Vasemmistoliiton entinen puheenjohtaja Claes Andersson oli ehtinyt jo 13.8. Kansan Uutisissa esittää punavihreää blokkia. Siinä olisivat Vasemmistoliitto, ”ehkä vihreät” ja SDP, jolle Andersson samassa haastattelussa jakoi moitteita. Pisteet ehdotuksen sävyisyydesta Tuomiojalle.

Pääkirjoitus

Demokraatti

Puolustusministeri ryskää myös historian valkopesijänä – kuvasi Lapuan liikkeen muilutuksia ”kansanhuumorilla ryyditetyksi hevosenleikiksi”

Jussi Niinistölle ”suursotaharjoitus” on muodostunut henkilökohtaiseksi missioksi. Puolustusministeri sooloilee siihen malliin, että meno hämmästyttää niin oikealla kuin vasemmalla. SDP:n puheenjohtaja Antti Rinteen mukaan hän näyttää ryskäävän toimessaan kuin elefantti posliinikaupassa.

Reaktioista päätellen ehdotus tuli yllätyksenä, ainakin ministeriön ulkopuolella. Harjoituksesta ei ollut puhuttu ulkopolitiikan johdon kesken, kuten on ollut tapana.

Presidentti Sauli Niinistön mukaan asiassa on edettävä rauhallisesti eduskunnan protokollan mukaan. Myös pääministeri Juha Sipilä toppuutteli kabinettinsa malttamatonta jäsentä jäitä hattuun -tyyppisellä kommentilla.

Suuren sotaharjoituksen valmisteleminen ei voi olla ilmoitusasia. Kuten ei kutsun esittäminen Yhdysvaltain puolustusministerille. Hankkeet pitäisi käsitellä laajemmalla pohjalla ennen kuin niiden kanssa rymistellään julkisuuteen. Sitä kutsutaan parlamentarismiksi.

Sosialidemokraateista menettelytapaan ovat Rinteen ohella puuttuneet presidenttiehdokas Tuula Haatainen ja useat muut kansanedustajat. Ylen A-studiossa puolustusvaliokunnan jäsen Sirpa Paatero puhui sooloilusta.

– Koko päätöksentekojärjestelmää täytyy hämmästellä, Paatero totesi.

”Ei tämä mikään Jussi Niinistön kotiteatteri voi olla.”

Kritiikkiä tuli myös hallituksen sisältä. Puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Ilkka Kanerva (kok.) painotti, että harjoituksista päättäminen ei voi olla pelkästään puolustusministerin asia.

– Ei tämä mikään Jussi Niinistön kotiteatteri voi olla, Kanerva näpäytti.

Ilmeisesti Niinistön ajattelussa hanke on runnottava vähintään paperilla liikkeelle niin kauan kuin ministeripäiviä riittää. Huolelle salkun pysymisestä on perustetta. Kun kannatus makaa gallupien mukaan 1–2 prosentin välillä, saattaa sinisen ryhmän hallitustaival päättyä jo seuraavan sote-kriisin iskiessä.

Kiireessä koukataan marssijärjestyksestä piittaamatta, ohituskaistaa käyttäen.

Tasavallan ensimmäinen presidentti K. J. Ståhlberg sai hänkin osansa ”juurevasta kansanhuumorista”.

Ryskääminen palauttaa mieleen, että puolustusministeri hallitsee myös menneisyyden valkopesun. Lapuan liike -kirjassaan hän kuvaa kyydityksiä ”usein vielä juurevalla kansanhuumorilla ryyditetyksi hevosenleikiksi”.

1930-luvun oikeistoradikalismista oli huumori kaukana. Kyse oli poliittisesta terrorista, jossa syntyi kuolonuhreja. Muilutettuja pahoinpideltiin raa’asti.

Synkkään listaan kuuluvat kansanedustajien sieppaus perustuslakivaliokunnasta, korkeimmassa valtiollisessa asemassa olleen sosialidemokraatin, eduskunnan varapuhemies Väinö Hakkilan kyyditys sekä Heinäveden kunnallislautakunnan puheenjohtajan, sosialidemokraatti Onni Happosen murha.

Edes maltilliset porvarit eivät olleet rauhassa Lapuan lailta. Jopa tasavallan ensimmäinen presidentti K. J. Ståhlberg sai osansa juurevasta ”kansanhuumorista”, kun juopuneet lapualaiset muiluttivat hänet puolisoineen kohti itärajaa.

Tekojen vähättelyllä lähestytään sinimustaa tulkintalinjaa ja terrorin ihailua. Se on myös loukkaus uhrien muistoa ja elämäntyötä kohtaan.

Demokraatti

Pääkirjoitus

Demokraatti

Touko Aalto ajaa vihreitä piiloon Punavuoren baareihin ja hänen puolustuspuheensa olisi voinut kelvata jyväskyläläisen hipster-ravintolan pöydässä

Vihreiden puheenjohtajaksi kesällä noussut kansanedustaja Touko Aalto on lyhyessä ajassa löytänyt sisältään kirjavia poliittisia näkemyksiä. Syyskuussa Suomen Kuvalehti kertoi Aallon pitävän suosikkipuolueenaan kokoomusta, jonka puheenjohtajan Petteri Orpon työskentelyyn Aalto oli eduskunnan valtionvarainvaliokunnassa ihastunut. SDP ja keskusta edustivat Aallolle tuolloin menneisyyttä.

Aallon ihastuksen tulkittiin tarkoittavan valmistautumista hallitusyhteistyöhön kokoomuksen kanssa, olihan kokoomus gallup-ykkönen ja vihreät hyvässä nousukiidossa.

Marraskuulle tultaessa sekä vihreiden kannatus että Aallon näkemykset ovat kauniisti sanottuna jalostuneet. Puolueen suosio on kääntynyt laskuun, ja Aalto on lehtensä menettäneitä puita katsellessaan antanut kokoomusihastuksensa siinä määrin jäähtyä, että hänestä on tullut avoimen kokoomusvastainen.

Miksi kukaan haluaisi tehdä hallitusyhteistyötä kokoomuksen kanssa, Aalto kysyi blogikirjoituksessaan marraskuun alussa ja perusteli näkemyksiään arvostelemalla kokoomuslaista, asiantuntijalausuntoja halveksuvaa sote-mallia. Kysymys on erinomainen, mutta sen esittäjä on kantaansa kahdessa kuukaudessa 180 astetta kääntänyt Touko Aalto.

Vihreiden haave nousta kaupunkien ja opiskelijoiden liikkeestä suomalaiseksi yleispuolueeksi ei kuntavaaleja seuranneen myönteisen kehityksen jälkeen näytä kantavan.

Aallon ulostuloja on vaikea pitää harkitsemattomina, koska ne ovat hänen edeltäjäänsä Ville Niinistöön verrattuna kuin harvinaisia perhosia. Niinistön rinnalla Aalto on etupäässä hiljaa. Strategia voi olla viisas, koska Aallon puhuessa horsmat heiluvat melko suurella todennäköisyydellä.

Helsinkiläinen kuntapoliitikko Fatim Diarra (vihr.) erehtyi puolueensa kuivanmaan risteilyn aikaisessa some-päivityksessään yhdistämään suomalaisen maaseudun insestiin ja lähisuhdeväkivaltaan. Maaseudun ylimmän edunvalvojan keskustan poliitikot eivät Diarran lausahdusta ymmärtäneet. Touko Aalto ei sen sijaan hahmottanut tekevänsä nykyään töitä keskikokoisen puolueen johdossa, vaan kaivoi povaristaan puolustuspuheen, joka olisi saattanut käydä kriisiviestinnästä jyväskyläläisen hipster-ravintolan Vakiopaineen pöydässä.

Diarran lausunto oli Aallon mukaan mustaa huumoria, vaikka enemmän mustaa huumoria oli puoluejohtaja Aallon puolustuspuheessa.

Vihreiden puheenjohtajuudesta kesällä kilvoitellut tutkija Mika Flöjt totesi Diarran kirjoituksen pilaavan vihreiden pitkäaikaista työtä Pohjois-Suomessa ja pikkupaikkakunnilla. Aallon apologia ei tilannetta Flöjtin mukaan ymmärrettävästi helpottanut.

Vihreiden haave nousta kaupunkien ja opiskelijoiden liikkeestä suomalaiseksi yleispuolueeksi ei kuntavaaleja seuranneen myönteisen kehityksen jälkeen näytä kantavan. Ei ainakaan Aallon johdolla, joka ajaa parhaillaan puoluettaan piiloon Punavuoren baareihin.

Demokraatti

Pääkirjoitus

Demokraatti

Luottamus on palautettu, hallelujaa!

Suomen työmarkkinapöytiin on jälleen palautettu luottamus. Vuoden 2015 syksystä jatkunut epävarmuuden ja epäluottamuksen ilmapiiri on vaihtunut varovaisen toiveikkaaseen tulevaisuuskuvaan. Suomessa on siis edelleenkin toimiva työmarkkinajärjestelmä monien skeptikoiden harmiksi.

Kiihkeäksi ennakoidun työmarkkinasyksyn avasivat Teollisuusliitto ja Teknologiateollisuus kahden vuoden sopimuksella, joka takaa työtekijöille yhteensä 3,2 prosentin palkankorotuksen. Neuvotteluhuoneesta tulivat ulos helpottuneen oloiset puheenjohtaja Riku Aalto ja varatoimitusjohtaja Eeva-Liisa Inkeroinen. Molemmat hieman jarruttelivat sopimusintoaan tv-kameroiden edessä, mutta kaikesta näki, että solmittu sopimus oli parasta, mitä molemmille osapuolille oli tarjolla.

Palkansaajien näkökulmasta tärkein eli ostovoima vahvistuu tulevina kahtena vuotena.

Työmarkkinoiden sopimussyksy on siis nyt virallisesti avattu. Päältä näyttää, että liittokierroksiin nojaava uusi sopimusjärjestelmä toimii käytännössä. Paikallista sopimista voidaan vahvistaa, työehtosopimuksia voidaan sujuvammin kehittää ja kustannuskilpailukyvystä voidaan pitää kiinni. Palkansaajien näkökulmasta tärkein eli ostovoima vahvistuu tulevina kahtena vuotena.

Seuraavaksi jännitetään, miten käy Paperiliiton ja Metsäteollisuuden neuvottelujen kanssa. On julkinen salaisuus, että neuvottelupöydässä ei niinkään kinata palkankorotusvarasta vaan sopimusteksteistä. Metsäteollisuus haluaisi kajota ulkopuolisen työvoiman käyttöön liittyviin sopimuskohtiin ja poistaa työaikaan liittyviä jäykkyyksiä. On mielenkiintoista nähdä, vaihtuuko paperi kartonkiin, kun näitä kysymyksiä ratkotaan. Rahasta neuvottelutulos ei Metsäteollisuuden mukaan ole kiinni.

Syksyn työmarkkinasyksystä ennustetaan julkisella alalla kiky-sopimuksen revanssia.

Kun työmarkkinasyksy kääntyy talveksi, alkavat neuvottelujen vaikeimmat vaiheet. Julkinen ala on neuvotteluissa voimansa tunnossa ”kikyykytyksen” eli lomarahojen leikkaamisen takia. Kun OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkaisen ulostuloja lukee, on selvästi kovat piipussa. Mahdolliset lakot on tarkoitus suunnata yhteiskunnan kannalta mahdollisimman haittaaviin kohteisiin kuten ylioppilaskirjoituksiin ja päivähoitoon. On mielenkiintoista nähdä, onko opetusalalla rohkeutta palkankorotusten toivossa panna abiturientit polvilleen.

Syksyn työmarkkinasyksystä ennustetaan julkisella alalla kiky-sopimuksen revanssia. Hieman kohtuuttomalta ja epäoikeudenmukaiselta tuntunut lomarahojen leikkaus aiotaan nyt kompensoida tuntuvalla palkankorotuksella. Tällöin 1,6 prosentin vuosittainen palkankorotus ei julkiselle puolelle riitä.

SDP:n kunnanvaltuutetuilla voisi tässä tilanteessa olla yksi ässä hihassa. Mitäpä jos kunnissa tehtäisiin aloite ensi vuoden talousarvioon niin, että kunta luopuisi vuonna 2018 ja 2019 työntekijöittensä lomarahojen leikkaamisesta?

Demokraatti

Pääkirjoitus

Demokraatti

Jos ay-liike otti Pyrrhoksen voiton, mitä on luvassa seuraavaksi?

Suomalainen sopimisyhteiskunta eli suurta myllerrystä vuosien 2015–2017 aikana. Sattumoisin ajanjakso on sama, jona yrittäjätaustaisen miljonäärin Juha Sipilän oikeistohallitus on pitänyt valtaa.

Monenlaisissa rooleissa SDP:ssä ja ammattiyhdistysliikkeessä vaikuttanut, Teollisuuden palkansaajien TP:n palvelukseen siirtyvä Matti Hirvola kysyy jo Luottamuksen loppu? -tutkimuksensa pääotsakkeessa aihepiirin peruskysymyksen. Kirjan mittainen satasivuinen selvitys on tehty Kalevi Sorsa -säätiölle.

Hirvolan keskeisen väitteen mukaan vuosien 2015–2017 työmarkkinaturbulenssilla oli kauaskantoisia seuraamuksia suomalaisen korporatismin toimintamallille ja institutionaalisille vuorovaikutussuhteille.

Fiinin ajatuksen voi suomentaa jatkamalla, että hallituksen tavoitteena on ollut muuttaa työmarkkinoiden järjestystä pysyvästi työnantajia hyödyttävään suuntaan.

Kun hallitus puski pakkolakejaan, ay-liikkeen onnistui taas tai vielä kerran koota joukkonsa. Hirvola kuvaa, miten pakkolakien asiallisten perustelujen kaaduttua näytti jäljelle jäävän vain ideologinen pyrkimys murtaa kolmikantainen sopimusyhteiskunta.
Suhteellisen menestyksen hinta oli kuitenkin raskas, sillä kolmikantaisen sopimusyhteiskunnan vuorovaikutussuhteet oli revitty vereslihalle, Hirvola kirjoittaa.

Koko prosessi vähensi tutkijan mukaan ammattiyhdistysliikkeen keskinäistä luottamusta. Toisaalta työnantajat hioivat strategiaansa.

Tutkimusaineisto antaa hänen mukaansa mahdollisuuden spekuloida kysymyksellä, oliko ammattiyhdistysliike ottanut kilpailukykysopimusprosessissa peräti Pyrrhoksen, voittajalle kohtuuttoman kalliin voiton.

Miksi ammattiyhdistysliike ei käyttänyt kilpailukykysopimusprosessin myötä hetkellisesti kasvanutta yhteiskunnallista painoarvoaan täysimääräisesti hyväkseen? Hirvolan mukaan ay-liikkeen menestys ”hegemoniakamppailussa” ei muuttunut lihaksi, poliittisen keskustelun johtajuudeksi. Sipilän hallitus kykeni omista ongelmistaan huolimatta pitämään aloitteen käsissään esimerkiksi työttömyysturvan uudistamisessa.

Koko prosessi vähensi tutkijan mukaan ammattiyhdistysliikkeen keskinäistä luottamusta. Toisaalta työnantajat hioivat strategiaansa. Täysimittaisen vastakkainasettelun sijaan työnantajat pyrkivät kääntämään työmarkkinoiden voimatasapainoa hajottamalla sopimusyhteiskunnan valtakeskittymät.

Hirvolan mukaan EK:n 2015–2017 tekemät ratkaisut mullistivat ehkä lopullisesti kolmikantaisen sopimusyhteiskunnan keskiössä olevan neuvottelu- ja sopimusjärjestelmän.

Muutokset voivat vielä ravistella esimerkiksi työehtosopimusten yleissitovuutta ja eri ryhmien keskinäistä solidaarisuutta.

Näkökulma antaa ay-liikkeelle paljon kiusallistakin ajateltavaa.

Demokraatti

Pääkirjoitus

Demokraatti

Metsäteollisuus tarjosi työntekijöille nollakorotusta – aika tylyä

Kauppa ei käy, jos hinta ei ole kohdallaan. Tämä on tilanne metsäteollisuuden työmarkkinaneuvotteluissa. Metsäteollisuus ry oli valmis palkankorotuksiin, jos työntekijät olisivat vastineeksi luopuneet tietyistä työehtosopimusten kohdista. Listalla oli etenkin rajoitusten vähentäminen alihankinnassa ja oman työvoiman käytössä sekä joulu- ja juhannusseisokkien korvausten pienentäminen.

Neuvotteluissa ei päästy alkua pidemmälle, ja tilanteesta suivaantunut Metsäteollisuus ry tarjosi nollakorotusta. Aika tylyä, kun alalla menee vähintäänkin kohtuullisesti. Lisäksi kiky sekä työeläke- ja työttömyysvakuutusmaksun osittainen siirto työnantajilta työntekijöille on leikannut työntekijöiden ansioita ja satanut työnantajan laariin.

Toivottavasti metsä­teollisuuteen kuitenkin saadaan sopu ilman repiviä työtaisteluita. Metsäteollisuus on edelleen tärkeä Suomelle. Sitä pidettiin pitkään auringonlaskun alana, mutta tilanne on muuttunut. Se on yksittäisenä toimialana jo kaksi vuotta ollut Suomen suurin tavaraviejä.

Myös alan viime vuosien investoinnit Suomeen ovat merkittäviä. Niiden arvioidaan nousevan tänä vuonna yli miljoonaan euroon. Äänekosken biotuotetehdas oli jo yksinään noin 1,2 miljardin euron investointi. Suomi elää siis edelleen metsästä.

Työnantajille metsäteollisuuden jämähtäneet neuvottelut todennäköisesti sopivat hyvin.

Metsäteollisuuden hyvästä vedosta huolimatta paperin tuotanto tänä vuonna ollut miinuksella. Nyt käytävät työmarkkinaneuvottelut koskevatkin paperiteollisuuden työehtosopimusta.

Viime viikolla Paperiliiton puheenjohtaja Petri Vanhala epäili, että liittokierroksesta huolimatta vientialojen työnantajat tekevät omaa keskitettyä sopimusta eli tarjoavat nollalla alkavaa korotusprosenttia myös muille aloille. Sovulla ei ole kiire, sillä metsäteollisuuden niin sanotun roikkopykälän takia vanha sopimus pysyy voimassa, kunnes uusi sopimus on allekirjoitettu tai jompikumpi osapuoli on katkaissut neuvottelut.

Työnantajille metsäteollisuuden jämähtäneet neuvottelut todennäköisesti sopivat hyvin. Muilla aloilla pelätään, että jos neuvottelut aloittanut metsäteollisuus ostaa palkankorotuksilla muutoksia työehtosopimuksiin, tätä korotusta voitaisiin pitää muilla aloilla vertailukohtana omille neuvotteluille. Voi käydä niin, että metalli- ja kemianteollisuus saavat sopimuksensa valmiiksi ennen metsäteollisuutta. Mutta helppoa sovun löytyminen ei ole näilläkään aloilla, jos työnantajat tarjoavat nolla-alkuista palkankorotusta 2000-luvun maltillisten sopimusten jälkeen.

Jos neuvottelujen perinteinen juoni toistuu, palkansaajat vaativat noin kahta prosenttia ja työnantajat tarjoavat aluksi vajaata prosenttia. Totuus löytyy jostain tältä väliltä. Ekonomistit ovat arvioineet palkankorotusvaran noin yhden prosentin tuntumaan.

Demokraatti