Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Li Andersson: Näin vedetään matto populistien jalkojen alta — “Ainoa keino”

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson sanoo, että politiikan kunnianpalautus on ainoa keino vetää matto populistien jalkojen alta. Andersson kirjoittaa torstaina ilmestyneessä Demokraatin viikkolehdessä.

Andersson muistuttaa, että mielipidemittausten mukaan epävarmojen äänestäjien osuus on poikkeuksellisen suuri.

— Se ei ole mikään ihme, ottaen huomioon tavan, jolla nykyiset hallituspuolueet ovat pettäneet kaikki keskeiset vaalilupauksensa. Timo Soini lupasi, että alle 1000 euroa tienaavilta ei voi, ei saa, eikä ole varaa leikata. Juha Sipilä lupasi ennen vaaleja, että eläkeläisten, opiskelijoiden, ja muiden tuensaajien euroista ei leikata “senttiäkään”. Pienituloiset suomalaiset ovat kuitenkin se joukko, joka kärsii eniten hallituksen leikkauspolitiikasta.

Kokoomus puolestaan lupasi, että koulutuksesta ei leikata.

— Ensi vuonna ammatillisesta koulutuksesta leikataan 190 miljoonaa. Leikkaus opintotukeen on koko sen historian suurin, yli 120 miljoonaa. Juuri tällainen politiikka synnyttää Trumpin kaltaisia ilmiöitä.

Anderssonin mukaan seuraavalla kaudella hallitukseen nousevilla puolueilla on erityisen suuri vastuu osoittaa äänestäjille, että ne vaihtoehdot, joista oppositiossa on puhuttu, myös ovat mahdollisia toteuttaa.

— Puolueilla pitää olla valmis strategia sen suhteen, miten vallassa toimii, jotta ei petä kaikista keskeisimpiä äänestäjille annettuja lupauksia.

Lisää aiheesta

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE