Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

6.3.2025 05:37 ・ Päivitetty: 6.3.2025 05:29

Liettua irtautuu rypäleaseiden kieltosopimuksesta

LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO

Liettua irtautuu tänään rypäleaseiden kieltosopimuksesta.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Näin ollen Liettuasta tulee ensimmäinen valtio, joka vetäytyy yli sata allekirjoittajamaata kattavasta sopimuksesta ja ylipäätään ensimmäinen valtio, joka irtautuu niin kutsutusta humanitaarisesta aseriisuntasopimuksesta. Niiden piiriin kuuluvat rypäleaseiden lisäksi miinat, ydinaseet sekä kemialliset ja biologiset aseet.

Vuonna 2011 rypäleaseiden kieltosopimuksen piiriin liittynyt Liettua teki viime syksynä päätöksen irtautua kansainvälisestä sopimuksesta kasvaneisiin turvallisuushuoliin vedoten.

-  Kansallisen turvallisuuden ja kansalaisten suojelemiseksi tarvitaan täysi puolustuksellisten työkalujen kirjo, myös rypäleaseet, perustelu kuului.

Liettuan suurin turvallisuusuhka, Venäjä, ei ole rypäleaseiden kieltosopimuksen osapuoli. Ukrainassa sodan osapuolet ovat käyttäneet rypäleaseita, jotka ilmassa räjähtäessään vapauttavat jopa satoja laajalle alueelle leviäviä pienempiä räjähteitä. Räjähtämättöminä ympäristöön jääneet räjähteet aiheuttavat tappavaa vaaraa vielä vuosia myöhemmin.

Liettuan irtautuessa sopimuksesta on Norjasta tulossa ainoa kieltosopimuksen piirissä oleva valtio, joka jakaa rajaa Venäjän kanssa. Myöskään Suomi ei kuulu sopimuksen piiriin.

Ennen Liettuan irtautumista rypäleasesopimuksesta on Venäjä viime vuosina tehnyt eniten irtiottoja kansainvälisestä asevalvontajärjestelmästä. Se on muun muassa jättäytynyt ydinkokeiden kieltosopimuksen ulkopuolelle ja hylännyt myös sopimuksen, joka sääntelee sotilaskaluston määrää Euroopan mantereella Uralin vuoristoon asti.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU