Ilkka-Pohjalaisen vastaava päätoimittaja Markku Mantila esitti tammikuun lopun kolumnissaan hyvinvointialueille joustoa sopeutusten aikatauluun.

Kieltäytymällä lisäajasta kertyneiden alijäämien kattamiseen hallitus pakottaa hyvinvointialueet kohtuuttomiin säästöihin liian kireällä aikatauluilla. Se vaarantaa ihmisille tärkeimmät lähi- ja peruspalvelut ja hoitoon pääsyn.

Kahden ensimmäisen vuoden aikana hyvinvointialueet ovat tehneet kolmatta miljardia euroa miinusta. Esimerkiksi Etelä-Pohjanmaalla talous jäi toisena vuotena peräkkäin alijäämäiseksi. Tulos on 130 miljoonaa euroa miinuksella.

SAMAAN AIKAAN kun Petteri Orpon hallitus on vahvistanut yksityisen terveysbisneksen rahoitusta verovaroin, se on leikannut julkisista sote-palveluista ja heikentänyt hoitoon pääsyn määräaikoja. Terveyskeskusten lääkäripula on pahentunut.

Romuttamalla julkista perusterveydenhuoltoa, hallitus vie Suomea tietoisesti tai tiedostamatta pohjoismaisesta hyvinvointimallista kohti vakuutusperustaista sosiaali – ja terveydenhuoltojärjestelmää.

Hyvätuloiset ja varakkaat taputtavat ja turvautuvat terveysvakuutuksiin. Vakuutusperustainen järjestelmä on eriarvoinen, tehoton ja kallis. Vaarana on, että pienituloiset ja vähävaraiset jäävät ilman hoitoa.

Järjestämislaki, hyvinvointialuelaki ja muut sote-lait velvoittavat alueita järjestämään riittävät sote-palvelut.

Hyvinvointialueiden taloudet ovat kehittymässä eritahtisesti, mutta pääosin oikeaan suuntaan. Hyvinvointialueita ei saa pakottaa rikkomaan lakejaan.

Sote-uudistuksen päätavoite oli turvata yhdenvertaisesti sosiaali- ja terveydenhuollon ja pelastustoimen palvelut koko maassa. Merkittävä enemmistö hyvinvointialueista on karsinut jo sote-palvelujaan rajusti ja irtisanonut hoito- ja muuta henkilöstöään. Tätä voidaan pitää perustellusti isona virheenä, josta maksetaan vielä kalliisti.

Jokainen leikkaus julkisesta sosiaali- ja terveydenhuollosta maksaa tulevaisuudessa enemmän. Kahden vuoden lisäaika sopeuttamiseen olisi perusteltua riittävän hoidon ja palvelujen, henkilöstön saatavuuden ja sekä hyvinvointialueiden investointikyvyn varmistamiseksi.

Paine säästöjen tekemiseen jäisi, mutta hätäratkaisujen ja vakavien seurausten vaara vähenisi.

Kirjoittaja on yhteiskuntatieteiden tohtori Seinäjoelta.