Kun yleinen ja yhtäläinen äänioikeus  1900 luvun alussa toteutui Suomessa, se oli voitto demokratialle ja mahdollisti samalla modernin puoluelaitoksen synnyn. Sen aikaisissa vanhusten asuttamissa ”vaivaistaloissa” ei kuitenkaan äänestämään päässyt, ja pitkä matka piti kulkea myös ennen kuin saimme kotiäänestyksenkin. Laitos- ja kotiäänestys onkin ollut tarpeellinen lisä demokratian toteutumisessa, mutta se on tuonut myös ongelman mukanaan.  Ongelma on pahasti muistisairaiden henkilöiden mahdollisuus äänestää. Asia on tullut itselleni tutuksi lähiomaisten kautta.

 On käsittämätöntä, että muistisairaus diagnoosilla voi mitätöidä testamentin, mutta äänestämistä se ei estä. Tiedän tapauksia, että ihmiset jotka ovat jo olleet ajatuksien ja ajantajun osalta aivan omassa maailmassaan, ovat kuitenkin äänestäneet. Käytännöt vaihtelevat, jossain vanhus saa osoittaa listaa sormellaan, jossain kysytään muulla tavalla, mutta kyllä näissä tapauksissa varsinainen äänestäjä on todellisuudessa enemmän tai vähemmän tämä avustaja.

Omaisilla yleensä on tieto hoidettavan puoluekannasta, parhaimmillaan jopa ehdokkaastakin, mutta mutta. Miten tieto välitetään vaaliavustajalle, salaisuuden rikkoontumatta. Ja kaikesta huolimatta se on toisen käden tieto, sekä jossain määrin oletus.

Muistisairaus ei katso tullessaan potilaan säätyä tai asemaa, ja etenee joskus salakavalan nopeasti.  Pitkälle edenneenä, lääkärin toteamana, sen pitäisi voida rajoittaa äänioikeutta. Keskustelu tästä asiasta olisi paljon tärkeäpää, kuin keskustelu äänestysikärajan laskemisesta. Tiedän että aihe voi olla arka, mutta se ei saa estää asiallista keskustelua, ja jatkotoimia sen jälkeen.

Toivon että tähän asiaan saadaan muutos tai ainakin vähintään yhtäläinen, toimiva käytäntö koko maahan. Ei se voi heikentää kansanvaltaa eikä ihmisoikeuksia, jos henkilö joka ei muista edes omien perheenjäseniensäkään nimiä, ei enää äänestä, päinvastoin. Kyllä äänestyksen pitäisi olla niin arvostettu oikeus, että sitä ei tehdä täyttä ymmärrystä vailla arpomalla.