Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Liikanen lausunnostaan Financial Timesille: Vähän sellainen savolainen kommentti

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö nimitti Olli Rehnin pääjohtajaksi tänään Suomen Pankkiin. Erkki Liikanen jättää pääjohtajan paikan heinäkuussa.

Liikanen ehtii istua EKP:n neuvoston kokouksessa vielä viimeisenä työpäivänään Suomen Pankin pääjohtajana heinäkuussa.

Sen jälkeiselle ajalle Liikanen kertoo tehneensä vasta kaksi sitoumusta, joita hän ei voi muuttaa.

Liikanen on lupautunut uuden taloustieteen huippuyksikön johtokunnan puheenjohtajaksi. Lisäksi Liikanen on suostunut kirjailijakiertueen vetämiseen Savossa ensi syksynä. Liikanen kertoi perjantaina, että ensimmäiset kirjailijat kiertueelle on valittu.

– Muuten en ole neuvotellut enkä käynyt keskusteluja jatkoista, koska se on minusta vähän epäkorrektiakin. Nämä ovat vähän tällaista harrastustoimintaa, Liikanen sanoi.

Aiemmin keväällä brittilehti Financial Times kirjoitti, että Liikanen on noussut mahdolliseksi kompromissiehdokkaaksi Euroopan keskuspankin uuden pääjohtajan valinnassa.

– Olin pitkään aina liian nuori moneen tehtävään. Olisiko nyt tullut aika, että olen liian vanha? Ei, en aio sanoa mitään, annetaan olla, Liikanen sanoi tuolloin FT:n haastattelussa.

Lisää aiheesta

Nyt Liikanen sanoo FT-lausuntonsa olleen vähän sellainen savolainen kommentti, joka jättää kuulijalle asian harkittavaksi.

Liikanen ei perjantaina lähtenyt EKP:n pääjohtajaspekulaatioita kommentoimaan.

– Katsotaan nyt tätä elämää rauhassa eteenpäin. Nyt hoidetaan tämä loppuun ja katsotaan, mitä se maailma tuo tullessaan, Liikanen sanoi.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE