Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Suomen Pankin pääjohtajaksi valittu Rehn nosti heti esille yhden huolenaiheen

Suomen Pankin uudeksi pääjohtajaksi valitun Olli Rehnin mielestä suomalaisten kotitalouksien ennätystasolle nousseen velkaantumisen hillitsemiseksi tarvitaan monipuolisia välineitä.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

– Tarvitaan myös uusia välineitä, kuten positiivinen luottorekisteri ja työtä etenkin nuorten talousosaamisen ja talouslukutaidon vahvistamiseksi, Rehn sanoi tänään tiedotustilaisuudessa nimityksensä jälkeen.

Suomen Pankin pääjohtaja on raskaansarjan talousvaikuttaja, jonka näkemyksillä on painoarvoa kotimaisessa talouskeskustelussa. Pääjohtaja on Euroopan keskuspankin neuvoston jäsen eli yksi niistä, jotka päättävät euroalueen rahapolitiikasta. Rahapolitiikassa on eletty viime vuodet historiallisesti poikkeuksellisia aikoja nollakorkoympäristön keskellä.

Yhdysvalloissa keskuspankki Fed on korkoruuvia kiristellyt jo useampia naksuja. Euroopassa näkymä rahapolitiikan normalisoitumisesta on tuntunut valuvan eteenpäin. Tavallisen asuntovelallisen ei näillä näkymin tarvitse vielä hetkeen huolehtia korkojen suuremmasta loikasta ylöspäin.

EKP on isojen kysymysten äärellä, kun se pyrkii rahapolitiikassa palaamaan kohti tavallisempia vesiä. Näillä linjauksilla on isot vaikutukset eri maiden ja koko euroalueen talouteen.

Tiedotustilaisuudessa Rehn totesi, että rahapolitiikan normalisointi ei tarkoita paluuta mihinkään kriisiä edeltävään “vanhaan meininkiin”.

– Vaan siirtymää kovin erinäköiseen uuteen normaaliin, jossa rahapolitiikan välineistö on aiempaa monipuolisempi ja jossa toisaalta rahoitusvakaudella ja myös makrovakauspolitiikalla on perustellusti paljon isompi painoarvo ylipäänsä keskuspankkien toiminnassa kuin oli ennen kriisiä, Rehn sanoi.

Lisää aiheesta

Rehnin nouseminen Suomen Pankin pääjohtajaksi ei ollut yllätys.

Presidentti Sauli Niinistö nimitti Rehnin Suomen Pankin pääjohtajaksi tänään. Seitsenvuotinen toimikausi alkaa heinäkuussa.

Valtioneuvosto esitti Rehniä tehtävään eilen. Rehn toimii parhaillaan Suomen Pankin johtokunnan jäsenenä. Tätä ennen hän on ollut muun muassa EU:n talouskomissaari ja elinkeinoministeri.

Rehnin nouseminen Suomen Pankin pääjohtajaksi ei ollut yllätys. Suomen Pankkiin siirtymisestään lähtien Rehn on ollut kestoveikkauksissa pankin pääjohtajaksi Erkki Liikasen jälkeen.

Liikanen jättää pääjohtajan paikan heinäkuussa. 67-vuotiaasta Liikasesta tuli pankin pääjohtaja vuonna 2004, ja tällä hetkellä hänellä on menossa toinen seitsenvuotinen toimikausi pankin johdossa.

Rehnillä on tehtävään vahva kansainvälinen tausta. Hän vastasi EU-komission jäsenenä EU:n laajentumisesta 2004–2010 sekä talous- ja raha-asioista 2010–2014.

Rehnillä on politiikan kentiltä vahva keskustatausta. Ennen Suomen Pankkiin siirtymistä Rehn oli elinkeinoministerinä ja samalla keskustan ministeriryhmän avainpelaajia.

Koulutukseltaan Rehn on filosofian tohtori Oxfordin yliopistosta, pääaineenaan kansainvälinen talous.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE