Teatteri ja Tanssi
26.11.2018 10:27 ・ Päivitetty: 26.11.2018 10:27
Liikkeellinen matka ulos vapauteen
Tutustuin Johanna Nuutisen tanssiryhmään viime syksynä hänen hienossa teoksessaan ”Iiris”, joka käsitteli ihmisen vahvuutta ja nähdyksi tulemisen tarvetta. Sama teos nähtiin viime viikolla ryhmän vierailuesityksenä Viirus-teatterissa Jonna Aaltosen ja Eero Vesterisen tanssimana.
Saman vierailun aikana ensi-iltansa sai Nuutisen uusin teos ”Anon” (sana vanhaa englantia, tarkoittaa ”pian”), jonka esittivät Jenna Broas ja Oskari Nyyssölä.
Jos en olisi tiennyt koreografin nimeä, mieleeni ei olisi tullut, että se on Nuutisen teos. Esitys oli niin rakenteeltaan, sisällöltään kuin liikekieleltäänkin hyvin erilainen kuin aikaisemmin näkemäni Iiris. Yhteistä oli loppuun asti mietitty kokonaisuus sekä tietynlainen ehdottomuus.
Käsiohjelman mukaan Anon käsittelee odottamista ja sen synnyttämiä tunteita sekä odottamiseen liittyvää valtaa ja yhteisöjä. Tätä sisältöä en teoksesta löytänyt, ellei sillä sitten tarkoitettu yleisön odotuksia esitystä kohtaan.
Ymmärsin kyllä, että aihe oli abstrahoitu hyvin pitkälle, mutta kahdesta tanssijasta ei synny erilaisia yhteisöjä, enkä löytänyt esityksestä erityisemmin odotusta kuin tunteitakaan. Oikeastaan en edes mieltänyt tanssijoita ihmisiksi, vaan joiksikin määrittelemättömiksi olioksi, jotka hitaasti syntyivät eloon, kasvoivat, voimistuivat ja lopulta raivokkaasti rikkoivat vankilansa päästen ulos.
Tällaista mielikuvaa tukivat myös Erika Turusen asut, joissa puolialastomat tanssijat oli puettu eräänlaisiin elmukelmumaisesta muovista ja sinertävästä kankaasta valmistettuihin shortseihin.
Tanssijat eivät varsinaisesti koskaan myöskään ottaneet oikeaa katsekontaktia toisiinsa, eivät edes vaativissa akrobaattisissa asennoissa tai muuten toisiaan koskettaessaan. He myös liikkuivat suuren osan esityksestä itsekseen silmät kiinni.
Johanna Nuutinen + Co (vierailu Viirus-teatterissa)
Anon – The Act of Waiting
Koreografia Johanna Nuutinen – Musiikki ja ääni Tuuli Kyttälä – Valot, lavastus ja visuaalinen suunnittelu Joonas Tikkanen – Puvut Erika Turunen – Tanssijat Jenna Broas ja Oskari Nyyssölä
Levoton maa
Korografia ja tanssi Riku Lehtopolku ja Mikko Makkonen – Ääni Eero Auvinen
Nuutisen liikekieli on vaativaa ja fyysistä, mutta ei niinkään aivan lopun riehumista lukuun ottamatta varsinaisesti tanssillista. Varsinkin alussa ”olioiden” hitaasti ”herätessä” mieleeni tulivat vedessä sulavasti liikkuvat vesikasvit.
Lähes koko esitys tapahtuu isossa läpinäkyvässä kuutiossa, jonka seinien kaatuminen ja sitä seuraava vapaus on sisällä olijoille odottamaton ja oikeastaan järkytys.
Esitys vaatii tanssijoilta herpaantumatonta keskittymistä ja äärimmäisen intensiivistä itsensä ja toisen aistimista. Broas ja Nyyssölä olivat tässä suhteessa huippuja. He olivat läsnä joka solullaan ja liikkeellisesti vahvoja.
Tuuli Kyttälän musiikki- ja äänimaailma sekä Joonas Tikkasen valot olivat yhtä tunnistamattomia kuin Nuutisen liikekielikin. Jos halusi valoista saattoi kuvitella ajan kulkua tai yön ja päivän vaihtelua. Samoin äänimaailmasta löysi niin hengitystä, sydämen sykettä tai luonnon ääniä nii halutessaan. Sekä äänelle, valolle että liikkeelle yhteistä oli hidas kasvu ja voimistuminen kohti loppua. Äänen volyymi nousi, valojen syke kiihtyi ja liikkeet kasvoivat ja nopeutuivat.
Anon oli mietitty kokonaisuus, mutta silti se olisi saattanut olla vielä piirun verran tehokkaampi jonkin verran tiivistetympänä ja lyhyempänä.
Energistä tanssia
Samassa illassa sai kantaesityksensä myös Riku Lehtopolun ja Mikko Makkosen teos ”Levoton maa”. Esityksen aiheena oli toiseus ja vieraan kulttuurin kohtaamiseen liittyvä vaikeus ja kykenemättömyys nähdä toinen tai tulla itse nähdyksi.
Isoja ja laajoja aiheita, joita oli käsitelty hyvin abstraktisti. Tuloksena oli energinen ja voimakkaaseen tanssiin perustuva duetto, jossa liike oli keskiössä. Toki Eero Auvisen äänimaailmaa seuratessaan saattoi mieltää matkustavansa milloin Afrikassa, arabimaissa tai Intiassakin ja sama näkyi jonkin verran myös liikekielessä, mutta se ei ollut koreografian pääpointti.
Lehtopolku ja Makkonen olivat osaavia tanssijoita, joiden keskinäinen kontakti toimi. Teoksessa ei ollut mitään mullistavaa uutta, mutta se oli kompakti ja taidolla esitetty pienoisteos, jossa sai nauttia tanssin energiasta.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.