Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kolumnit

Liisa Jaakonsaari: Pahan kierre on katkaistavissa

Elävänä Euroopassa -teema on ajankohtainen ja hyytävän konkreettinen. Jihadistinen terrorismi kylvää kauhua ja kuolemaa. Se on suunnattu eurooppalaista kansalaisyhteiskuntaa vastaan, mikä puolestaan luo pohjaa populististen ja äärioikeiston nousulle. Hyvän ja pahan välisessä taistelussa pahan kierre vahvistuu.

Entisten kipukohtien lisäksi ilmapiiriä kiristää Turkki, jossa tilanne on kaoottinen. Turkista on tullut yhä vahvemmin polarisoitunut maa presidentti Recep Tayyip Erdoganin astuttua valtaan. Turkissa on Erdoganin johdolla kuljettu kohti yhä konservatiivisempaa yhteiskuntaa ja yksinvaltaista hallintajärjestelmää.

Brexitin jälkeen EU on heikoimmillaan, mutta samalla hämmästyttävän kykenevä yhteisiin johtopäätöksiin. Vaikutusvalta nousee arvoista, joita on sitkeästi pidettävä politiikan ohjenuorana. Arvot ovat EU:n liima tai paremminkin sementti. EU:lla ja Natolla on voimaa niin kauan kuin ne pitävät kiinni perusarvoistaan: ihmisoikeuksien ja oikeusvaltion periaatteiden sekä demokratian kunnioittamisesta.

On rohkaisevaa, että suomalaisten usko EU:hun on kriisien keskellä edelleen vahva.

On rohkaisevaa, että suomalaisten usko EU:hun on kriisien keskellä edelleen vahva. Viimeisimmän Eurobarometri-kyselyn mukaan 85 prosenttia suomalaisesta kokee, että eurooppalaisia yhdistävät tekijät ovat tärkeämpiä kuin heitä erottavat tekijät.

Suomalaiset myös uskovat edelleen EU:n ongelmanratkaisukykyyn ja enemmistö suomalaisista toivoikin EU:n puuttuvan asioihin entistä enemmän. Muiden eurooppalaisten tavoin suomalaiset toivoisivat EU:lta lisää toimia erityisesti terrorismin (84 prosenttia suomalaisvastaajista), työttömyyden (81 %) ja veropetosten (78 %) torjumiseksi.

Vastauksissa painottuvat samat asiat, joita sd-ryhmä Euroopan parlamentissa pitää ykkösasioina. Tuloksiakin on: veronkiertoa estävä lainsäädäntö etenee ja lähetettyjä työntekijöitä koskeva direktiivi on tulossa parlamentin käsittelyyn. Nokia opetti viimeksi meille suomalaisille kuinka palkkadumppaus on mahdollista. Tiukka EU-tason lainsäädäntö ja jäsenmaiden valvonta voivat katkaista pahan kierteen tässäkin asiassa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE