Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Liittopomo: Eikö uskalleta myöntää tosiasiaa? – “Asiakkaan omavastuu rahoituksesta saattaa nousta”

Ammattiliitto JHL:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta sanoo, että valinnanvapaus ei ole sosiaali- ja terveysuudistuksen kiireisin asia. Valinnanvapauden vaikutusta ei ole arvioitu lainkaan esimerkiksi henkilöstön näkökulmasta, hän kommentoi asiaa selvittäneen työryhmän tiistaina julkistettua väliraporttia.

– Sote-uudistus koskee yli 200 000 työntekijää, valtavaa joukkoa.

Monia muitakin kysymyksiä on auki.

– Miksi siis kiirehtiä valinnanvapautta? Se ei edes ole uudistuksen kärki eikä perussyy. Pääasia on taata tasavertaiset palvelut kaikille sekä sovittaa sosiaali- ja terveyspalvelut yhteen eheiksi palveluketjuiksi, kustannusten nousua hilliten.

Työryhmä esittää neljää vaihtoehtoista valinnanvapausmallia. Eloranta kysyy, mitä eri mallit tarkoittavat työntekijöille.

– Mikä taho toimii työnantajana ja millaisin ehdoin? Onko työnantajana maakunta vai mikroyrittäjä? Millainen vaikutus tällä olisi asiakas- ja hoitosuhteisiin?

JHL:n mukaan valinnanvapaus edellyttää henkilöstöltä tietoa, koulutusta sekä vastuiden ja velvoitteiden selkeyttä. Suuri merkitys on myös työsuhteiden turvallisuudella. Henkilöstön aseman ohella arvioimatta on myös se, millaista osaamista asiakkailta ja potilailta odotetaan palvelujen käyttämisessä.

– Epämääräisyys keskustelussa ohjaa harhaan, jos ei uskalleta myöntää myös sitä tosiasiaa, että asiakkaan omavastuu rahoituksesta saattaa nousta.

Uudistuksen sosiaalisten vaikutusten arviointi on ylipäätään ollut ohutta koko keskustelun ja valmisteluin ajan, Eloranta summaa.

– Kaikkia lyhtyjä ei vieläkään ole sytytetty, ja osa sytytetyistä valoista häikäisee ristiin. Vaikkapa se tosiasia, että valinnanvapaus tuo lisää valvontaa, jota hallitus ohjelmansa mukaisesti kuitenkin haluaisi purkaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE