Politiikka
12.8.2026 12:33 ・ Päivitetty: 12.8.2026 12:33
Lindtman: Yksi hallituspuolue kuvittelee olevansa räyhäämällä kylän kunkku
SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman ihmettelee, miksi pääministeri Petteri Orpo (kok) sietää hallituksessaan perussuomalaisten koko ajan yltyneitä irtiottoja ja räyhäämistä.
Kouvolassa demarien puoluejohdon kesäkokouksessa puhunut Lindtman moittii, että perussuomalaiset on tämänkin kesän aikana pyrkinyt tekemään politiikkaansa nimenomaan turvallisuuskysymyksien vastakkainasettelua lisäämällä.
– Yksi puolue kuvittelee, että kylän kunkku on se, joka huutaa ja räyhää kovimmin.
Lindtman ottaa esimerkiksi sisäministeri Mari Rantasen (ps) hötkyilyn Espanjan Ceutan rajakriisissä.
Ministeri kiirehti ajamaan Espanjaa ulos Schengen-sopimuksesta, ennen kuin oli ymmärtänyt että maa oli Marokon rajavaikuttamisen kohteena.
OPPOSITIOJOHTAJA ihmettelee, ettei pääministeri Orpo osannut lomaltaan puuttua asiaan ja pysäyttää ministerinsä populistista sekoilua.
– Laajamittaisesta tunkeutumisyrityksestä kärsivää EU-jäsenmaata ei jätetä yksin, eikä sen asemaa ryhdytä horjuttamaan keskellä
painostusyritystä, Lindtman muistuttaa.
Lisää aiheesta
Hän korostaa, että Suomi on EU-rajavaltiona samanlaisessa asemassa vihamielisen rajavaikuttamisen kanssa – ja liittolaistemme luottamuksen varassa.
– Luottamus rakentuu siitä, että seisomme kumppaneidemme rinnalla silloin, kun he sitä tarvitsevat. Silloin voimme itsekin saada tukea, Lindtman perustelee.
VASTAAVIA irtiottoja on hallituspolitiikassa tapahtunut koko kesän ajan. Ensin sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman (ps) käveli mennen tullen pääministerin yli sotejärjestöjen tukilinjauksillaan.
Tällä viikolla hallintovaliokunnan puheenjohtaja Mauri Peltokangas (ps) varoitti somessa, ettei väärässä maassa syntynyttä ja vääräuskoista ihmistä pidä päästää poliittiseksi päättäjäksi.
Tässä ollaan Lindtmanin mielestä rasismin oikeuttamisen ytimessä, vaikka hallitus on Orpon patistamana tehnyt rasisminvastaisia julkilausumiaan – paperilla.
– Perussuomalainen puolue on ottanut kapellimestarin ohjat käsiinsä, eikä piittaa kokoomuslaisen pääministerin tai koko hallituksen yhteisistä linjoista, Lindtman päättelee.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
Lisää aiheesta
Politiikka
12.8.2026 11:13
Razmyar pitää Peltokankaan kirjoitusta ”umpirasistisena” – Lindtman vaatii Orpolta ja Purralta toimia
