Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Lipponen Trumpin EU-lausunnosta: “Sarjassa ärjyjä” – kommentoi myös aikeita saada Trump ja Putin Suomeen

Suomen poliittisessa johdossa on pohdittu arktisen huippukokouksen järjestämistä, kun Suomi ottaa vastuun Arktisen neuvoston puheenjohtajuudesta tänä vuonna.

Myös se on ollut kaavailuissa ja mediaspekulaatioissa esillä, että huippukokouksessa voisivat tavata niin USA:n tuleva presidentti Donald Trump kuin Venäjän presidentti Vladimir Putin.

– Jos se on huippukokous, niin siellä ovat sitten kaikki ykköset mukana, entinen pitkäaikainen pääministeri Paavo Lipponen huomauttaa ensi alkuun.

Mitkä mahdollisuudet uskotte, että tällaiselle voisi olla? Kannattaako tätä kalaa niin sanotusti pyytää?

– Sitä kalaa kannattaa kyllä kannattaa pyytää ja Suomen asema on hyvä sellaisen hankkeen toteuttamiseksi, Lipponen sanoo.

Hän kuitenkin toppuuttelee presidentti Sauli Niinistönkin kommentoineen varovaisesti kaavailuja.

– Nythän me kaikki odotamme, mitä maailman politiikassa varsinaisesti alkaa tapahtua, Lipponen muistuttaa ja toteaa asioiden selkiintyvän vähitellen.

Lisää aiheesta

Kuinka todennäköisenä pidätte, että Trump ja Putin voitaisiin nähdä Arktisen neuvoston huippukokouksessa Suomessa?

– Todennäköisyyksiä en veikkaa, mutta pidän sitä mahdollisena, Lipponen vastaa Demokraatille.

“Kannattaa ottaa rauhallisesti tässä vaiheessa.”

Donald Trump on juuri luonnehtinut eurooppalaisille lehdille The Timesille ja Bildille antamassaan haastattelussa brittien Brexit-päätöstä loistavaksi ja kertonut uskovansa muiden maiden seuraavan perässä.

Paavo Lipponen toteaa Trumpin EU-lausunnosta, että ehkä se täytyy laskea Trumpin “tähän sarjaan ärjyjä lausuntoja”. Lipposen mukaan vasta myöhemmin nähdään, kun Trump on presidenttinä, mitä tapahtuu.

– Minusta kannattaa ottaa rauhallisesti tässä vaiheessa, Lipponen toteaa.

Koskeeko tämä sama arvio myös USA:n ulko- ja turvallisuuspoliittista linjaa?

– Se koskee ylipäätään tietysti Trumpin tulevaa politiikkaa ja hallintoa. Siitä on myöskin hyvin ristiriitaisia viestejä. Katsotaan.

Millaisia odotusarvoja teillä on Trumpin politiikalle?

– Silloin kun presidentti vaihtuu, niin se on myöskin aina mahdollisuus johonkin. Sitähän me tietysti toivomme, että saataisiin ensinnäkin Syyrian tilanteeseen parempia ratkaisuja, saataisiin Minskin sopimus toteutumaan ja Ukrainan kriisi sillä tavoin hallintaan, ja ydinaseiden vähentäminen on keskeinen tavoite. Nämä ovat ehkä päällimmäisiä.

Jos Putin ja Trump lähentyvät, onko se Suomen etu?

– Jos näin tapahtuu niin, mitä se sitten käytännössä on, tässä vaiheessa ei sitä oikein voi kommentoida.

Paavo Lipponen kommentoi kansainvälisen politiikan kysymyksiä tänään Demokraatille Helsingissä, kun Teknologian tutkimuskeskus ja Tampereen ammattikorkeakoulu olivat julkaisseet Liikenneinfrastruktuuri 2040 -selvityksensä. Lipponen piti tilaisuudessa puheen.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE