Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Liput ensi kertaa salkoon lapsen oikeuksien päivänä

iStock

Tänään vietetään kansainvälistä lapsen oikeuksien päivää. Tänä vuonna se on ensimmäistä kertaa myös liputuspäivä. Yliopiston almanakkatoimisto päätti liputtamisesta elokuussa.

Jyväskylän Puistokoulussa nostetaan lapsen oikeuksien päivänä lippu salkoon aamulla kello kahdeksan yhdessä koululaisten edustajien, lapsiasiavaltuutetun, kansallisen lapsistrategian ja Jyväskylän kaupungin edustajien kanssa.

Osana tilaisuudesta tehtävää lähetystä nähdään presidentti Sauli Niinistön, eduskunnan puhemies Anu Vehviläisen (kesk.) ja pääministeri Sanna Marinin (sd.) juhlapäivän videotervehdykset lapsille ja nuorille.

YK:n lapsen oikeuksien yleissopimus hyväksyttiin New Yorkissa 20.11.1989. Päivä on vakiintunut lapsen oikeuksien päiväksi, jota muistetaan eri tavoin ympäri maailmaa. Suomessa lapsen oikeuksien päivä on ollut kalenterissa aina vuodesta 2002 alkaen.

Lasten ja nuorten puhelin auki tavallista pidempään

Mannerheimin Lastensuojeluliiton (MLL) lasten ja nuorten puhelimessa järjestetään lapsen oikeuksien päivänä tavallista pidempi päivystys. Liitto kertoo tiedotteessaan, että viikoittain yli 3 000 lasta tai nuorta ottaa yhteyttä MLL:n lasten ja nuorten puhelimeen, chattiin tai nettikirjepalveluun.

MLL kertoo, että tänä syksynä arjessa koettu yksinäisyys on lisääntynyt kaikissa ikäryhmissä.

– Korona-aikana on oltu huolissaan lasten psyykkiseen hyvinvointiin liittyvien yhteydenottojen kasvusta eri palveluissa, mutta lasten ja nuorten puhelimessa ja nettipalveluissa aiheiden vakavoituminen on näkynyt koko 2010-luvun ajan. Tänä syksynä masennuksen ja ahdistuksen kokemukset ovat puhuttaneet eniten nuoria aikuisia, MLL:n auttavien puhelin- ja nettipalveluiden suunnittelija Heidi Holappa toteaa tiedotteessa.

Lapsilla ja nuorilla on mahdollisuus keskustella luotettavan aikuisen kanssa kello 12–21 numerossa 116 111 tai chatissa osoitteessa nuortennetti.fi/chat.
STT–Hannu Aaltonen, Milja Rämö

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE