Talous
8.10.2024 08:25 ・ Päivitetty: 8.10.2024 09:17
Lisää kylmiä metsäuutisia: nyt UPM Fibres aloittaa muutosneuvottelut
UPM Fibres kertoo aloittavansa muutosneuvottelut Suomessa. Vähentämisvaarassa on 110 työpaikkaa sellutehtailla, sahoilla ja puunhankinnassa.
UPM-konsernin tiistaina julkaiseman tiedotteen mukaan muutosneuvotteluihin kuuluu yhteensä noin 1 600 työntekijää UPM:n selluliiketoimintayksikössä Suomessa, UPM Metsällä ja UPM Timberillä. Työntekijät ovat töissä selluliiketoiminnassa Lappeenrannassa, Pietarsaaressa ja Kuusankoskella sekä sahaliiketoiminnassa Lappeenrannassa, Pietarsaaressa, Porissa, Tampereella ja Juupajoella.
Samalla UPM haluaa neuvotella myös mahdollisista ensi keväänä toteutettavista lomautuksista.
UPM perustelee aikeitaan kannattavuuden turvaamisella. Yhtiöllä on Suomessa kolme sellutehdasta ja neljä sahaa.
- Neuvottelut aloitetaan osana meidän suunniteltuja toimiamme tehokkuuden parantamiseksi Fibres Finland Operations -organisaatiossa, että kannattavuus ja kilpailukyky pystytään pitkällä aikavälillä varmistamaan, johtaja Petri Hakanen Fibres Finland Operationsista kertoo STT:lle.
Hakasen mukaan muutosneuvottelut alkavat ensi viikolla. Hän ei kommentoi, miten mahdolliset työpaikkojen vähentämiset kohdistuisivat paikkakunnittain. Hänen mukaansa asia selviää neuvotteluissa.
Uutista päivitetty klo 12.17 Hakasen kommenteilla
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.