Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Mielipiteet

Lisää saamelaistietoutta kouluihin

Kouluihin tarvitaan lisää saamelaistietoutta, jotta ennakkoluuloista ja vastakkainasettelusta päästään ymmärtämiseen ja yhteiseloon.

Maria-Riitta Mällinen

Opetus- ja kulttuuministeriön selvityksen mukaan saamelaistiedon määrä suomen- ja ruotsinkielisissä perusopetuksen oppimateriaaleissa on vähäinen ja tiedon laatu vaihteleva. Saamelaistieto painottuu nyky-yhteiskunnan sijaan menneisyyteen, stereotypioita toistavat kuvitukset ja saamen kielet ja kulttuurit pelkistetään yhdeksi kieleksi ja kulttuuriksi.

Opetuksessa saamelaiskulttuurin yksinkertaistamisen sijaan tulisi tuoda näkyville sen moninaisuus, esimerkiksi kaikki kolme saamen kieltä ja heidän kulttuurit. Saamelaiset ja saamelaisuus on myös nähtävä osana nykyisyyttä ja yhteiskuntaa.

Kannustamme kaikkia lappilaisia toimijoita liputtamaan saamenlipulla näin saamelaisten juhlapäivänä. Lisäksi jokainen voi juhlistaa Saamelaisten kansallispäivää Saamelaiskäräjien verkkojuhlassa tänään 6.2. klo 18.

Šiõǥǥ meersažpeiʹvv!

Buori álbmotbeaivvi!

Pyeri aalmugpeivi!

Hyvää saamelaisten kansallispäivää!

Kirjoittaja on Lapin demarien puheenjohtaja ja SDP:n puoluehallituksen jäsen.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE