Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Politiikka

”Lisätuella helpotetaan tavallisten ihmisten elämää ja varautumista talveen” – Suomi tukee Ukrainan energiansaantia 4,5 miljoonalla eurolla

LEHTIKUVA / AFP / OLEKSANDR GIMANOV
Työmiehet korjasivat Venäjän iskuissa katkennutta korkeajännitejohtoa Odessan lähellä Ukrainassa 7. joulukuuta 2022.

Suomi antaa Ukrainan energiasektorin tarpeisiin yhteensä 4,5 miljoonaa euroa lisätukea, ulkoministeriö tiedottaa.

DEMOKRAATTI

Demokraatti

Venäjä on iskenyt syksyn ja alkutalven aikana Ukrainan energiainfrastruktuuriin ja tuhonnut siitä jo noin 40 prosenttia.

– Kiireellisimmät tarpeet Ukrainassa liittyvät nyt energian saannin ja asumisen turvaamiseen. Suomen antamalla lisätuella helpotetaan tavallisten ihmisten elämää ja varautumista talveen, kehitysyhteistyö- ja ulkomaankauppaministeri Ville Skinnari (sd.) sanoo tiedotteessa.

Suomi antaa 4,5 miljoonaa euroa lisätukea Itä-Euroopan energiatehokkuus- ja ympäristörahasto E5P:n kautta.

Suomen nyt antamalla rahoituksella turvataan ulkoministeriön mukaan muun muassa koulujen, päiväkotien ja sairaaloiden energiansaantia.

Ulkoministeriö kertoo tiedotteessa, että esimerkiksi lähes miljoonan asukkaan Dniprossa hankitaan varavoimalaitteita 24 kouluun ja päiväkotiin sekä niiden pommisuojiin lämmityksen ja valaistuksen turvaamiseksi myös sähkökatkosten aikana. Kiovassa puolestaan parannetaan päiväkotien ja koulujen lämmityksen energiatehokkuutta, mikä edesauttaa energiatilanteen vakauttamista kaupungissa.

– Tämän rinnalla tehdään myös Ukrainan energiatehokkuutta parantavaa työtä: kehitetään muun muassa maan kaukolämpöä, jätehuoltoa ja energiatehokkaita julkisen liikenteen ratkaisuja, Skinnari kertoo.

Ukraina on yksi eniten energiaa asukasta kohti kuluttavista maista ja tarvitsee ulkoministeriön mukaan merkittäviä investointeja modernisoidakseen infrastruktuuriaan ja lisätäkseen energiatehokkuuttaan sekä uusiutuvien energialähteiden käyttöä.

Tiedotteessa kerrotaan, että Suomi valmistelee E5P-rahaston kautta annettavan avun lisäksi Ukrainan kuntien tukemista energiasektorin kestävän elpymisen suunnittelussa ja toteutuksessa, sekä sodan aiheuttamien tuhojen korjaamiseksi.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Huomasitko nämä?

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

Tf. chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE