Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Työmarkkinat

“Lopettakaa ammattiliittojen jäsenmaksujen perintä” – yrittäjäjärjestö ottaa taas kantaa myös rikkurointiin

Markus Sommers

– Jokaisella työntekijällä on halutessaan oikeus tehdä työtä, eikä ammattiliitto voi sitä voi estää, johtaja Janne Makkula (kuvassa) Suomen Yrittäjistä toteaa tiedotteessa.

Demokraatti

Demokraatti

Yrittäjät kannustaa järjestäytymättömiä työnantajia lopettamaan ammattiliittojen jäsenmaksujen perinnän.

– Ei ole lain vastaista, jos ei osallistu lakkoon. Suomessa on lakko-oikeus, mutta työntekijällä ei ole velvoitetta osallistua lakkoon, Makkula sanoo.

– Jos työntekijät haluavat tulla töihin, työpaikoilla voidaan tehdä työtä aivan normaalisti, vaikka ammattiliitto olisi lakon julistanut.

Makkulan mukaan jos ammattiliittoon kuuluva työntekijä ei noudata liiton julistamaa lakkoa, voi tällä olla ainoastaan yhdistysoikeudellisia seuraamuksia eli esimerkiksi ammattiliitosta erottaminen.

– Liittoon kuulumattomalle työntekijälle ammattiliitto ei voi antaa mitään seuraamuksia.

YRITTÄJIEN mukaan työnantaja saa myös kysyä, kuka osallistuu lakkoon.

Lisää aiheesta

– Totta kai työnantaja saa tiedustella, onko työntekijä tulossa töihin, koska sillä voi olla vaikutusta yritystoiminnan järjestämiseen ja siihen, miten tuotantoa pystytään pitämään pystyssä. Työnantajan on tiedettävä myös poissaolon peruste, Makkula toteaa.

Hänen mukaansa “monet kovilla ja epävarmuudessa olevat yrittäjät ovat tällä hetkellä hyvin pettyneitä ay-liikkeen toimintaan, kun lakonuhkat lisäävät epävarmuutta”. Yrittäjät kannustaa työnantajaliittoon kuulumattomia luopumaan jäsenmaksun perinnästä.

– Kannustamme työnantajia lopettamaan ammattiliittojen jäsenmaksujen perinnän, koska työnantajien tehtävä ei ole organisoida ammattiyhdistysliikkeen rahoituksen keräämistä. Ammattiliitot voivat kerätä jäsenmaksunsa suoraan jäseniltään.

“Suomen työmarkkinajärjestelmä ei enää toimi.”

Yrittäjäjärjestö arvioi, että työnantajaliittoihin kuuluvat yritykset voivat olla velvollisia perimään ay-liittojen jäsenmaksut tehtyjen sopimusten vuoksi, mutta “jos ei kuulu työnantajaliittoon, myöskään ay-jäsenmaksuja ei tarvitse periä”.

Monet työmarkkinaneuvottelut seisovat nyt odottamassa teknologia-alan ratkaisua.

– Yrityskohtaisuudesta ei ole tietoakaan. Suomen työmarkkinajärjestelmä ei enää toimi. Meidän pitää päästä keskitetystä mallista hajautettuun yritys- ja työpaikkatason sopimiseen, jolloin syntyy tilaa paikallisille ratkaisuille, Makkula kritisoi.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE