Helsingin Sanomat kertoi 16.4, miten Suomen Keskusta toisti kuluneella vaalikaudella kymmenen vuoden takaiset virheensä. Virheet oli kirjattu vuonna 2011 Mari Kiviniemen, Annika Saarikon ja muutaman muun kepulaisen ”työkirjaan”. Silloisissa vaaleissa kepulta hävisi alta 16 paikkaa. Nyt lähti 18.

”Keskusta omaksui pääministerikaudellaan pragmaattisen asianhoitajalinjan.”

”Päätöksiä perusteltiin vaihtoehdottomuuden retoriikalla”.

”Koetttiin, että keskusta oli markkinainnostuksessaan unohtanut oman olemuksensa köyhien ihmisten ja alueiden puolta pitävänä puolueena.”

Ja niin edespäin.

Nyt saattaa käydä niin, että SDP:stä tulee pääministeripuolue. Niinpä puoluejohdon kannattaisi näin etukäteen opiskella puolueen vanhat virheet siinä tarkoituksessa, ettei niitä toistettaisi.

Löysinkin erään kovalevyn uumenista alan klassikon, eli SDP:n vuoden 2007 vaalianalyysin. Muistion laatijoita, Antti Kalliomäen johtamaa työryhmää kutsuttiin ”totuuskomissioksi”. Tämä totuuskomission raportti tuli minulle hyvinkin tutuksi kun silloinen puoluejohto ja puoluesihteeri Maarit Feldt-Ranta osoitti luottamusta ja hälytti minut kesälomalta tekemään tästä tulenarasta aiheesta juttua Demariin.

Totuuskomission muistio on tuhti paketti poliittista lähihistoriaa, peräti 104 liuskaa. Siinä kiteytettiin SDP:n vaalitappion perimmäinen syy näin:

”SDP:tä on pidetty luotettavana, palkansaajien ja vähäosaisten asiaa ajavana sekä yhteiskunnan eri voimia yhteen keräävänä puolueena. Analyysin perusteella vaalitappion syy voidaan kiteyttää siten, että vaalikampanjan aikana tämä kuva hämärtyi useiden eri tekijöiden yhteisvaikutuksesta. SDP ei myöskään kyennyt riittävän uskottavasti kertomaan äänestäjille talous- ja työllisyyspolitiikan saavutuksista ja siten aikaansaadusta taloudellisesta perustasta, jolla hyvinvointipalveluihin oli mahdollisuus panostaa aiempaa enemmän. SDP samaistui äänestäjien silmissä valtionhoitajapuolueeksi, joka joutui kantamaan päävastuun hallituksen päätöksistä. Tämä johti uskottavuus- ja luottamusvajeeseen.”

Vähän samansuuntaista tekstiä siis kun kepun vuoden 2011 ”työkirjassakin”.

Kannattaisi oppia myöskin Juha Sipilän perusporvarihallituksen virheistä.

Pari tulee heti mieleen. Hallitus ja varsinkin kepu otti iloisesti piikkiinsä kaudelle sattuneen talouskasvun ja sitä seuranneen hyvän työllisyyskehityksen. Ihmiset kuitenkin hyvin ymmärtävät, että nykyisessä keskinäisen riippuvuuden maailmassa millään hallituksella ei ole paljonkaan osaa eikä arpaa nousu- ja laskukausien vaihteluihin. Siksi kepun, sinisten ja joidenkin kokoomuslaistenkin toitottama ”panimme Suomen kuntoon” -hokema kumisi tyhjyyttään.

Tämä ei tietenkään poista kokonaan hallituksen osuutta asiaan. Talous- ja työllisyyspolitiikassa on luonnollisesti mahdollisuus paitsi mokiin, myös antaa buustia ja myötäillä muutoinkin hyvää kehitystä. Vastaavasti taantuman oloissa talouspolitiikalla on mahdollista lieventää menetyksiä.

Opetus on kuitenkin se, ettei pidä pörhistellä maailmantalouden tuottamilla onnenkantamoisilla.

Toinen opetus on, ettei pidä sortua Juha Sipilän hallituksen harjoittamaan sanelupolitiikkaan. Varsinkin vaalikausien yli ulottuvissa uudistushankkeissa on ainakin yritettävä löytää hallitus- ja oppositiorajan ylittävää eheyttä. Myönnän, että se voi olla vaikeaa ja kirpaista kun eduskunnassa on kuitenkin vankka porvarienemmistö.

Hankalasti vältettävissä oleva virhe on sisäinen tappelu. Aihetta siihen saadaan heti, jos ja kun ministerinpaikkoja on jaossa. Laskin äkkiseltään, että SDP:n uudessa eduskuntaryhmässä on yli kymmenen edustajaa, joilla on ministerikokemusta. Toki kaikilla ei välttämättä ole hinkua tehtäviin. Puoluejohtoon kuuluvilla Sanna Marinilla, Antti Lindtmanilla ja Ville Skinnarilla sekä Kristiina Salosella puolestaan ei ole ministerikokemusta mutta aseman ja vaalimenestyksen perusteella he ovat ilman muuta potentiaalisia ministereitä. Lisäksi eduskuntaryhmässä on runsaasti väkeä, jotka ovat joko omasta mielestään tai muutenkin ”vuorossa”.

Asiantuntemuksen perusteella ministerilistalle voisivat päätyä myös Aki Lindén (sote-asiat) ja Timo Harakka (veroasiat).

Paineita helpottanee Jutta Urpilaisen valinta EU-komissaariksi. Kuka muuten muistaa, että Antti Rinne lupasi Urpilaiselle ministeripaikan jo Seinäjoen puoluekokouksessa?

Myös Tuula Haatainen voi valmistautua jatkopestiin eduskunnan puhemiehistössä.