Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Talous

25.4.2026 07:10 ・ Päivitetty: 25.4.2026 07:10

Luottoluokittaja muutti Suomen näkymät negatiivisiksi – Luokitus edelleen toiseksi paras AA+

LEHTIKUVA / RONI REKOMAA
Valtiovarainministeri Riikka Purran (ps.) mielestä suomalaisten sote-palveluista ja sosiaaliturvasta ei vieläkään ole leikattu tarpeeksi.

Yhdysvaltalainen luottoluokitusyhtiö S&P Global Ratings on muuttanut Suomen luottoluokituksen näkymät vakaista negatiivisiksi. Asiasta kertoo valtiovarainministeriö.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

- Tämä on näyttänyt Suomen lukujen perusteella valitettavasti hyvin selvältä. Talouskasvumme on alittanut odotuksemme ja nyt vielä viimeisimpänä huonona uutisena Lähi-idän kriisi, sanoo valtiovarainministeri Riikka Purra (ps.) tiedotteessa.

S&P:n mukaan negatiiviset näkymät heijastelevat matalaa talouskasvua, ikääntyvää väestöä ja nousevia puolustus- ja korkomenoja, jotka aiheuttavat julkiseen talouteen kohdistuvia riskejä. S&P näkee negatiivisena sen, että Suomen julkinen velka jatkaa kasvuaan vuosina 2026-2029.

S&P katsoo, että Suomen talouden sopeutustoimia täytyy edistää ja taloudellista aktiviteettia virkistää.

PURRAN mukaan ensi vaalikaudelle osuvat sopeutustoimet tulevat olemaan äärimmäisen vaikeita kaikille puolueille.

- Kymmenen miljardin sopeutuksia ei voi tehdä ilman, että kohdistaa toimia budjetin suurimpiin kokonaisuuksiin kuten soteen ja sosiaaliturvaan, Purra sanoo.

Suomen AA+ luottoluokitus pysyi ennallaan. Se on asteikon toiseksi paras.

S&P Global Ratings tarkastelee Suomen luottoluokitusta seuraavan kerran syksyllä. Sen mukaan näkymät voisivat muuttua takaisin vakaiksi, jos julkinen velka asettuisi selkeästi alenevalle uralle.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU