Hirvonen on ohjannut erinomaiset dokumentit ritualistisen Sielun veljet -yhtyeen ”maallisesta vaelluksesta” (Veljet, 1991), runoutemme rokkikukosta Arto Melleristä (Yksinäisen tähden harhailija, 2003) ja Tuomari Nurmion tangoprojektista (Stadilaista tangoa etsimässä, 2010).

Kameran kahvoissa hän on ollut pääkuvaajana muun muassa Mika Kaurismäen ohjaamissa dokumenteissa Hassisen kone – 40 vuotta myöhemmin (2023), Ryhmäteatteri (2018) ja Vesku (2010) sekä Aki Kaurismäen konserttidokumentissa Total Balalaika Show, joka siis taltioi Leningrad Cowboysin ja puna-armeijan kuoron legendaarisen Senaatintorin keikan 1994.

TYÖPARINA HIRVOSELLA on useimmiten ollut puolisonsa, eturivin elokiuvaleikkaajimme lukeutuva Anne Lakanen.

Helsingin juhlaviikkojen Huvilateltassa elokuussa 2023 ja reilu vuosi sen jälkeen rocktemppeli Tavastialla koettu Dumari & Spuget -kokoonpanon konsertti otsikolla Tuomari Nurmion lauluja sodasta ja diktatuurista on mitä suurimmassa määrin dokumentoinnin väärti. Kun alkuperäisistä konserttitapahtumista on kulunut kaksi ja kolme vuotta, on maailma ajautunut yhä vakavampaan ja vaikeammin lopetettavaan sotimisen kierteeseen.

Tavastian keikalta tehdyn dokumentin biisivalikoima – pitkästi yli 40 vuoden ajanjaksolla syntyneiden Nurmion laulutekstien iätön viesti – saa ajankohtaisuudellaan miltei ihokarvat pystyyn. Esimerkiksi vuoden 1982 Nurmio-albumilta Punainen planeetta löytyvä Siionin tyttäret pistää hämmästelemään, että ”kuinka se tuonkin on voinut kirjoittaa jo 45 vuotta sitten”: ”Halleluja, Siionin tyttäret/ tulivat ja tappoivat jokaisen./ Nuku rauhassa, muinainen Jerusalem,/ olet nähnyt jo kaiken, me tiedämme sen.”

Kun Nurmio ja Spuget lataa konsertissa heti tuon perään vuonna 2003 tehdyn, Yhdysvaltain silloisen Irak-operaation vaikutuksesta syntyneen biisin Arabian kuu, ei voi nykyhetken valossa kuin todeta: profeetta mikä profeetta: ”Supervalta USA/ ristiretken aloittaa,/ satelliittiohjatuilla täsmäpommeillaan./ Presidentti vetoaa/ Jeesukseen ja jumalaan,/ nyt viedään demokratia/ Babyloniaan.”

Eniten biisejä elokuvaan päätyneessä setissä on 46 (!) vuoden takaiselta Nurmion kakkosalbumilta Maailmanpyörä palaa. Ei syyttä, sillä sille mahtui monta sotaan tai kääntäen rauhan uhkiin pureutuvaa kappaletta. Heti alkuun kuullaan vielä 1970-luvulla surutta kolun musiikkitunneilla laulatetun Oolannin sodan henkeä ironisoiva Liputtomat laivat ja finaalina väkevä sotahistorian tiivistelmä Viiniä! Mala marttyyreille.

Sotamelskeisempien laulujen lomassa kuullaan ”kotimaan katsauksena” setin tuorein biisi Maailman onnellisin kansa (2021), jossa Nurmio ottaa messevästi kantaa tähän toistuvaan äänestysmenestykseemme.

13 KYLMÄÄ LAULUA on konserttitaltiointina kuvallisesti mainio. Keikka tulee katsojaa liki elokuvasalissakin.

Huippuluokan kokeneiden kuvaajien (Heikki Färm, Marita Hällfors, Olli Varja) ja ohjaajan itsensä käsissä kamera huomioi tasaisesti koko bändin.

Elokuvassa kokoonpano on nimetty Putinin 12 vuoden takaiseen Krimin valtaukseen viitaten Pieniksi vihreiksi miehiksi, joka koostuu siis Nurmion Spuget-pumpusta (Miikka Paatelainen, Make Hillilä, Jarno Karjalainen) vahvistettuna kosketintaituri Tuomo Prättälällä sekä Antti Hynnisen, Janne Toivosen ja Juho Viljasen muodostamalla Blosarit-puhallinsektiolla.

Musiikilliselta tarjonnaltaan Hirvosen elokuva on täyttä viiden tähden tavaraa, mutta biisien lomaan ripoteltu, Tavastian kuuluisassa takahuoneessa tehty haastatteluosuus pudottaa vähän kokonaisarvosanaa. Puheosuudet jäävät laulusisältöihin nähden enemmän toteaviksi kuin analysoiviksi tai poleemisiksi. Vähän latteiksi jopa.

Kun tietää, että Hande Nurmiolta löytyy kapasiteettia painaviin lausuntoihin, olisi voinut toivoa, että elokuvan haastattelupuoleen olisi panostettu isommin. Esimerkiksi ihan vain lisäämällä vähän sen osuutta. Kymppi tai vartti lisää sodan- ja rauhanpohdiskeluja nyt 62-minuuttiseen dokkariin ei olisi sitä raskauttanut.