Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Maailmalla pelätään tartuntojen leviämistä – virus todettu nyt Yhdysvaltain joukkojen sotilaalla

Koronavirus jatkaa leviämistään Kiinan ulkopuolella. Etelä-Korea kertoi keskiviikkoaamuna 169 uudesta todetusta tartunnasta, mikä nostaa maassa tartunnan saaneiden määrän lähes 1 150:een.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Etelä-Koreassa on todettu eniten tartuntoja Kiinan ulkopuolella. Maan viranomaisten mukaan Etelä-Koreassa on nyt kuollut viruksen seurauksena 11 ihmistä.

Suurin osa tartunnoista on todettu maan neljänneksi suurimmassa kaupungissa Daegussa, jossa asuu noin 2,5 miljoonaa ihmistä.

Yksi virustartunnoista on todettu Yhdysvaltain joukkojen sotilaalla, kertoo muun muassa New York Times. Tartunta on medioiden mukaan ensimmäinen laatuaan.

Tartunnan saanut on 23-vuotias mies. Hän on ollut Camp Carrollin tukikohdassa, noin 20 kilometrin päässä Daegusta. Hän on parhaillaan karanteenissa asunnossaan tukikohdan ulkopuolella.

New York Timesin mukaan mies oli käynyt Daegussa Camp Walkerin tukikohdassa maanantaina. Yhdysvalloilla on Etelä-Koreassa 28 500 sotilasta, lehti kertoo.

Kiina puolestaan kertoi 52 uudesta koronaviruskuolemasta. Luku on pienin päivittäinen lisäys yli kolmeen viikkoon. Yhteensä Kiinassa on maan viranomaisten mukaan kuollut viruksen seurauksena nyt 2 715 ihmistä.

Lisää aiheesta

Uusia tartuntoja oli Kiinan mukaan todettu koko maassa vähän yli 400, niistä lähes kaikki tartuntojen keskiössä olevassa Hubein maakunnassa. Tartunnan saaneita on kerrottu olevan yhteensä yli 78 000.

Noin 30 000:n arvioidaan toipuneen viruksen aiheuttamasta sairaudesta, kertoo Hongkongissa ilmestyvän South China Morning Post -lehden laskuri.

“On kohtuutonta syyttää tästä meitä.”

Tieto uudesta koronaviruksesta ja sen leviämisestä saatiin joulukuun loppupuolella. Tartuntojen alkulähteenä on pidetty Wuhanin miljoonakaupunkia Hubeissa.

South China Morning Post kertoo, että joulukuussa Wuhanissa kokoontui myös eteläkorealaisen Shincheonji-uskonlahkon jäseniä. Etelä-Koreassa sairastuneista noin puolella on lehden mukaan yhteys Daegussa toimivaan Shincheonjiin.

Lehden mukaan lahkolla on Wuhanissa noin 200 jäsentä, joista suurin osa on parhaillaan karanteenioloissa kaupungin ulkopuolella. Kokonaisuudessaan lahkolla kerrotaan olevan noin 250 000 jäsentä.

South China Morning Postin haastatteleman, päiväkodissa työskentelevän lahkon jäsenen mukaan olisi kuitenkin epätodennäköistä, että tartunta olisi levinnyt yhteisön sisällä Wuhanista Etelä-Koreaan. Nainen sanoi, ettei kukaan lahkon jäsenistä Wuhanissa ole sairastunut.

– Kiinasta matkustaa Etelä-Koreaan niin paljon ihmisiä, että on kohtuutonta syyttää tästä meitä, nimettömänä pysytellyt nainen sanoi lehdelle.

Hän ei kuitenkaan kertonut, oliko lahkon jäseniä ollut Etelä-Koreaan matkanneiden joukossa.

Uutistoimisto AFP:n mukaan Shincheonji-lahkon perustaja Lee Man-hee, 88, on sanonut yhteisön olevan valmis antamaan Etelä-Korean viranomaisille listan kaikista jäsenistään virustartuntojen testaamista varten.

Yhdysvaltain tautikeskus: vain ajan kysymys.

Uusi koronavirus on levinnyt viime päivinä nopeasti Kiinan ulkopuolella. Esimerkiksi Italiassa oli tiistaihin mennessä todettu yhteensä 325 tartuntaa. 11 Ihmisen on Italiassa kerrottu kuolleen tartunnan seurauksena.

Yhdysvalloissa maan tautikeskus CDC varoitti tiistaina olevan vain ajan kysymys milloin koronavirustartunnan alkavat levitä myös Yhdysvalloissa.

– Kysymys ei ole niinkään se, voiko tällaista tapahtua maassamme vaan milloin niin tapahtuu ja kuinka moni maassamme sairastuu vakavasti, koronaviruksen leviämistä arvioinut lääkäri Nancy Messonnier sanoi tiedotustilaisuudessa.

CDC:n mukaan paikallishallintojen, yritysten ja koulujen on syytä laatia suunnitelmia viruksen leviämisen varalle.

STT–Mari Areva

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE