Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Urheilu

Maailman parhaisiin lukeutuneen jalkapalloilijan vaikeudet jatkuvat – joutui nyt vankilaan

Ronaldinho (keskellä) joutui Paraguayssa virkavallan käsiin.

Entinen jalkapallotähti Ronaldinho on joutunut telkien taakse Paraguayssa Etelä-Amerikassa. Brasilialaista Ronaldinhoa ja hänen veljeään syytetään maahantulosta väärennetyillä passeilla.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Veljekset olivat lauantaina oikeuden edessä Paraguayn pääkaupungissa Asuncionissa. BBC:n mukaan paikallinen tuomari määräsi veljekset odottamaan oikeudenkäyntiä pidätettyinä.

Veljekset saapuivat maahan keskiviikkona osallistuakseen kutsuvieras- ja markkinointitapahtumiin. Veljesten mukaan he luulivat paraguaylaisilta isänniltään saamiaan matkustusasiakirjoja aidoiksi. Heidät pidätettiin perjantaina.

Ronaldinho menetti Brasilian passinsa vuonna 2018, kun valtio mitätöi sen maksamattomien miljoonasakkojen vuoksi.

Sakot ex-jalkapallotähti sai rakennettuaan luvatta laiturin suojellulle järvelle.

BBC:n mukaan Ronaldolta on mitätöity viime vuonna myös Espanjan passi.

Ammattilaisura päättyi virallisesti toissa vuonna.

Ronaldinhoa, 39, pidetään yhtenä kaikkien aikojen parhaista jalkapalloilijoista. Hän ilmoitti virallisesti peliuransa päättymisestä tammikuussa 2018, yli kaksi vuotta viimeisen ammattilaisottelunsa jälkeen. Ronaldinho voitti Brasilian riveissä maailmanmestaruuden 2002 ja edusti seurajoukkuetasolla Euroopassa PSG:tä, Barcelonaa ja AC Milania.

Viimeiseksi seuraksi jäi brasilialainen Fluminense, jossa Ronaldinho pelasi hetkisen syksyllä 2015.

Barcelonaa Ronaldinho edusti 2003–08 ja voitti Mestarien liigan 2006. Vuonna 2005 hän voitti maailman parhaalle pelaajalle myönnettävän Kultainen pallo -palkinnon.

Brasilian maajoukkueessa Ronaldinho pelasi 97 ottelua ja viimeisteli 33 maalia, niistä kaksi vuoden 2002 MM-turnauksessa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE