Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kirjallisuus

Maailmankaikkeus Heikki Kännön mukaan

Mitä sitä turhia kiertelemään: Heikki Kännö (s. 1968) on huippuluokan kirjailija. Hänen historian ja fantasian välillä tasapainoilevat suuret romaaninsa vaativat lukijalta pitkää pinnaa, mutta palkitsevat mielikuvituksellisuudellaan.

Esa Mäkijärvi

Ihmishämärä lienee Kännön paras romaani tähän asti. Sekin edustaa waltarilaista epiikkaa Mehiläistien (2017), Sömnön (2018) ja Runoilijan (2020) tavoin, mutta nyt kerrotaan Ragnarökistä, skandinaavisen mytologian maailmanlopun taistelusta. Kännön yli tuhannen sivun mittaisessa eeppisessä uudessa romaanissa tuhoutuu sekä jumalia että ihmisiä.

Ihmishämärä ei ole aiheestaan huolimatta kovin masentava, vaan lähinnä runsas ja utelias. Tekijälle tyypillisesti teoksessa paneudutaan elämän ja taiteen väliseen suhteeseen. Taide on teoksen hahmoille olennaista, sillä sen avulla sekä hahmotetaan että luodaan todellisuutta. Se myös pelastaa ihmiskunnan täydelliseltä tuholta.

Kännölandia

Korkealentoisessa Ihmishämärässä käsitellään lisäksi muun muassa tiedettä ja tietoisuutta ynnä muita turkulaiskirjailijaa sytyttäviä juttuja, mutta pääpaino on seikkailullisessa juonessa. Suurennuslasin alla asettuvat tällä kertaa Saksan historia ja kulttuuri, kuten Friedrich Nietzsche, Richard Wagner ja natsit. Kaukaisesta menneisyydestä kuljetaan kaukaiseen tulevaisuuteen ikään kuin niiden välillä ei olisi mitään eroa.

KIRJAT
Heikki Kännö:
Ihmishämärä
Sammakko 2022, 1038 s.

Mehiläistie, Sömnö, Runoilija ja Ihmishämärä muodostavat yhden massiivisen kokonaisuuden ja pelkästään niiden kaikkien ilmestyminen noin viidessä vuodessa pistää pään pyörälle. Kirjoja ei ole pakko lukea putkeen, mutta vaiva kannattaa. Ne muodostavat värikkään, omalakisen ja uskottavan todellisuuden, jonkinlaisen Kännölandian. Kuten Ihmishämärässä sanotaan: ”Kertomani koettelee taatusti mielikuvituksen rajoja.” (s. 194)

Hapokasta ja höyrypäistä, varmasti, mutta myös pirun viihdyttävää. On kuin Kännö olisi pistänyt klassisen romaanitaiteen ja Wikipedian syvimmät artikkelit tehosekoittimeen ja lopputulos olisi Ihmishämärä. Juonellisuuden takia moniaineksinen kokonaisuus pysyy kuitenkin kasassa ja kerronta rullaa paremmin kuin muutamissa muissa vastaavan painoluokan romaaneissa kuten Markus Leikolan järkäleessä Teidän edestänne annettu tai Miki Liukkosen teoksessa Elämä: Esipuhe.

Ihmishämärässä voisi olla vähemmän vauhtia ja sivuja, mutta se ei sopisi Kännön tyyliin. Hänen juttunsa maistuvat erityisesti niille, jotka etsivät maailmankaikkeuden salattua totuutta esimerkiksi esoteerisuudesta, filosofiasta tai kertomakirjallisuudesta. Hänen henkilönsä viihtyvät nenä kirjassa: ”Hän lukee afrikkalaisia mytologioita ja tutkimusmatkailijoiden selontekoja, samoaa Antarktikselle ja takaisin, seilaa purjealuksella valkoisen valaan perässä ja hetken kuluttua juopuneella purrella intomielisen elämän myrskyissä, taikoo metsään nukahtaneelle käsityöläiselle aasin pään, kiertää maapallon kahdeksassakymmenessä päivässä, pystyttää brittiläisen sivilisaation autiolle saarelle, herättää salamaniskulla kuolleiden ruumiinosista kootun onnettoman ihmisenkuvan henkiin ja muuraa armoa anovan vihamiehensä amontillado-tynnyrin kanssa synkän, keskiaikaisen kellarin pimeyteen.” (s. 235-236)

Hyvää puuta

Kännön romaanit on veistetty samasta isosta puusta, mutta se ei ole huono ratkaisu, niin varmaa hänen tekstinsä on. Ihmishämärä sisältää sekin runsaasti tarinoita ja niiden sisään leivottuja uusia tarinoita. On mytologiaa, metafysiikkaa, tietoista tekoälyä, arkea, sotaa, rauhaa, jokaiselle jotakin. Kännön kyvykkyydestä kertoo paljon se, ettei Ihmishämärästä nauttimiseen tarvita rinnakkaista selitysteosta.

Romaani avautuu erikoislaatuiseksi yhdistelmäksi kevyttä kerrontaa ja syvällistä pohdiskelua. Faktaa ja fiktiota runoilijamaisen assosiatiivisesti yhdistävältä Kännöltä voi odottaa melkein mitä tahansa: ”Valhalla on koko maailman yläpuolelle kohoava linnoitus, kuninkaitten kuninkaalle rakennettu palatsi, jonka massiiviset kivimuurit sulkevat sisäänsä louhikkoisia vuoristoja, koskena kuohuvia virtoja, taivaansineä heijastavia lampia sekä riistaa kuhisevia vihantia laaksoja.” (s. 450)

Vanhat mytologiat ovatkin totta, mutta mikä terveellisintä, Kännö ei ota kirjallisuutta sataprosenttisen vakavasti, vaan jättää tilaa myös huumorille. Hänen kirjansa viihdyttävät Mika Waltarin, Jules Vernen ja kumppaneiden tapahtumatäyteisten seikkailujen tavoin.

Jos Kännön edellinen romaani Runoilija sai Finlandia-ehdokkuuden, niin ehkä nyt on itse kyseisen palkinnon vuoro? Ihmishämärä toistaa Mehiläistietä, Sömnöä ja Runoilijaa, mutta näitä hulluja juttuja lukisi mielellään vielä lisääkin. Kännön tarinat muistuttavat meitä kertomakirjallisuuden voimasta.

 

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE