Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Magdalena Andersson on pyytänyt eroa pääministerin paikalta – ehti olla vain tunteja tehtävässä

Lehtikuva

Ruotsissa tänään aamupäivällä pääministeriksi valittu sosiaalidemokraattien Magdalena Andersson kertoo pyytäneensä eroa tehtävästään.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

SVT:n mukaan Andersson on ilmoittanut valtiopäivien puhemiehelle Andreas Norlénille olevansa edelleen kiinnostunut sosiaalidemokraattisen yksipuoluehallituksen johtamisesta.

Andersson kertoi päätöksestään sen jälkeen, kun opposition budjettiesitys voitti hallituksen budjetin valtiopäivien äänestyksessä ja sosiaalidemokraattien hallituskumppani ympäristöpuolue kertoi jättävänsä hallituksen.

Puhemies Norlén on vastaanottanut ja hyväksynyt Anderssonin eronpyynnön.

Puhemies ottaa nyt yhteyttä puoluejohtajiin keskustellakseen tilanteesta. Hän kertoo torstaina iltapäivällä prosessin jatkumisesta, sanoo puhemiehen lehdistöpalvelu tiedotteessa.

Ympäristöpuolue ei suostunut ruotsidemokraattien neuvottelemaan budjettiin

Ympäristöpuolueen edustajat Märta Stenevi ja Per Bolund kertoivat puolueen päätöksestä lähteä hallituksesta tiedotustilaisuudessa aiemmin alkuillasta. Puolue ei halua hallita opposition laatimalla budjetilla, Stenevi sanoi.

Opposition budjettiesityksen ovat laatineet maltillinen kokoomus, kristillisdemokraatit ja ruotsidemokraatit.

-  Meillä on takanamme yksimielinen puolue siitä, että emme voi istua hallituksessa, jonka on pakko toteuttaa ruotsidemokraattien neuvottelemaa budjettia, Stenevi sanoi.

Stenevin mukaan ympäristöpuolue on valmis tukemaan Anderssonia uudessa pääministeriäänestyksessä.

Keskusta ei tukenut hallituksen budjettia

Opposition budjettivaihtoehto voitti valtiopäivien äänestyksen luvuin 154-143 vain muutama tunti Anderssonin valinnan jälkeen.

Äänestystulos budjetista oli odotettu, sillä keskusta ilmoitti juuri ennen pääministeriäänestystä, ettei anna tukeaan hallituksen budjetille.

Andersson on arvioinut voivansa hallita maata myös oikeisto-opposition budjetilla.

Ympäristöpuolue sanoi keskustan ilmoituksen jälkeen harkitsevansa, voiko se hyväksyä hallitsemista opposition budjetilla.

-  Meidän on pystyttävä katsomaan äänestäjiämme silmiin ja olemaan ylpeitä toteutettavasta politiikasta, Bolund sanoi aiemmin päivällä.

Opposition budjettiehdotukseen sisältyy muun muassa bensiiniveron alentaminen.

Valittiin pienimmällä mahdollisella marginaalilla

Andersson tuli valituksi pääministeriksi pienimmällä mahdollisella marginaalilla.

Tullakseen valituksi Andersson ei saanut saada yli 175:tä ääntä häntä vastaan. Hänen puolestaan äänesti 117 valtiopäiväedustajaa, vastaan 174 ja tyhjää äänesti 57 parlamentaarikkoa.

Anderssonin valinta sai salissa aikaan raikuvat aplodit.

Äänestyksessä Andersson tarvitsi keskustan ja vasemmistopuolueen tuen. Andersson sai tiistai-iltana kaipaamansa vasemmistopuolueen tuen, kun puolueet pääsivät sopuun kaikkein matalimpien eläkkeiden korottamisesta.

Myös keskustapuolue kannatti Anderssonin valintaa.

Tiukka talouslinja

Andersson on ensimmäinen Ruotsin pääministeriksi valittu nainen. Kauppatieteellisen koulutuksen saanutta ja vuodesta 2014 valtiovarainministerinä toiminutta Anderssonia on pidetty oikeistososialidemokraattina ja talouden tiukkana vartijana.

Andersson valittiin Ruotsin sosialidemokraattien johtajaksi marraskuun alussa.

Politiikan tutkijoiden mukaan sosialidemokraattien puheenjohtajavaihdoksen taustalla eivät ole niinkään poliittiset linjakysymykset, vaan puolueen tarve vaihtaa johtohahmoaan ennen ensi vuoden syyskuussa järjestettäviä valtiopäivävaaleja.

Anderssonin edeltäjä, sosiaalidemokraattien Stefan Löfven, ehti olla pääministerinä seitsemän vuotta. Sosialidemokraatteja hän oli johtanut vuosikymmenen. Ruotsin sosialidemokraattien poliittinen linja ei juuri muutu, vaikka puoluejohtaja vaihtuikin, arvioivat Ruotsin politiikkaa seuraavat suomalaisasiantuntijat.

Innokas ulkoilija ja liikkuja

Anderssonilla on vankkaa urheilijataustaa, ja hän haluaa liikkua säännöllisesti. Luonto on tärkeä, ja siksi ministeri varaa ulkoilulle aikaa. Hänen innostuksensa liikuntaan näkyy muun muassa ministerin Instagram-tilillä, jonka kuvissa hän esiintyy monesti urheiluvaatteissa tai luontoretkillä.

Andersson on valmistunut Tukholman kauppakorkeakoulusta. Hänen puolisonsa on taloustieteilijä, professori Richard Friberg. Pariskunta tapasi opiskeluaikana.

-  Richard on sielunkumppanini, ja hän tuo paljon turvallisuutta elämääni. Meillä on hurjan hauskaa yhdessä, Andersson sanoi Svensk Damtidning -lehden haastattelussa taannoin.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE