Ulkomaat
15.11.2021 06:04 ・ Päivitetty: 15.11.2021 06:04
Maiden välit ovat kiristyneet entisestään – Biden ja Xi tapaavat virtuaalisesti
Yhdysvaltain presidentin Joe Bidenin ja hänen kiinalaiskollegansa Xi Jinpingin on määrä neuvotella tänään virtuaalisesti.
Biden oli aiemmin toivonut, että presidentit olisivat tavanneet Roomassa G20-maiden huippukokouksessa, mutta Xi ei ole matkustanut ulkomaille koronapandemian alettua alkuvuonna 2020.
Biden ja Xi ovat kuitenkin keskustelleet jo kahdesti aiemmin puhelimessa sen jälkeen, kun Biden astui virkaansa viime tammikuussa.
Kaksikko tuntee toisensa varsin hyvin aiemmilta ajoilta. He tapasivat useasti, kun Biden oli Barack Obaman ja Xi Hu Jintaon varapresidentti.
Presidenttien valmistautuessa etätapaamiseensa maiden väliset jännitteet kiristyvät entisestään.
Osittain maiden väliset suhteet ovat pingottuneet viime aikoina Taiwanin vuoksi, mutta välejä ovat hiertäneet myös muun muassa kauppaan ja ihmisoikeuksiin liittyvät asiat.
Yhdysvaltain ulkoministeriö kertoi lauantaina varoittaneensa Kiinaa painostamasta Taiwania. Yhdysvaltain ulkoministeri Antony Blinken keskusteli Kiinan ulkoministerin Wang Yin kanssa ja kertoi olevansa huolissaan Kiinan jatkuvasta sotilaallisesta, diplomaattisesta ja taloudellisesta painostuksesta Taiwania kohtaan.
Tilaa on löytynyt myös yhteistyölle ilmastoasioissa.
Kiinan ilmavoimat teki viime kuussa ennätysmäärän tunkeutumisia Taiwanin ilmapuolustusvyöhykkeelle. Yhdysvallat on toistuvasti tuonut esiin tukeaan Taiwanille ja moittinut Kiinaa sen aggressiivisesta käytöksestä.
Kiina pitää Taiwania kapinoivana maakuntanaan ja sanoo Taiwanin asioiden olevan Kiinan sisäisiä asioita.
Maat ovat napit vastakkain monella saralla, mutta on tilaa löytynyt myös yhteistyölle.
Kiina ja Yhdysvallat ilmoittivat viime viikolla Glasgow’n ilmastohuippukokouksessa ryhtyvänsä ilmastoyhteistyöhön. Kiinan ja Yhdysvaltain hiilidioksidipäästöt ovat maailman suurimmat.
- Vaikka konflikti kahden suurvallan välillä on nyt valtava, silti molemmat katsovat, että jonkinlaista yhteistyötä ilmastoasioissa voidaan ja on tarpeellista tehdä, arvioi Ulkopoliittisessa instituutissa työskentelevä tutkimusprofessori Antto Vihma STT:lle.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.