Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

”Maito on jo kaatunut maahan” – Puskalta parahdus: “Masentavaa seurattavaa”

“Terveydenhuollon uudistamisen viimeaikainen sairaalakeskustelu on ollut masentavaa seurattavaa”, parahtaa keskustan kansanedustaja Pekka Puska.

Demokraatti

Demokraatti

“Suurta yksimielisyyttä on toki siitä, että terveydenhuoltomme painopistettä pitää siirtää perusterveydenhuollon suuntaan, kun terveydenhuoltomme on kansainvälisesti katsoen poikkeuksellisen sairaalavaltaista.”

Sote-uudistuksen keskeinen tavoite on Puskan mukaan siirtää painopistettä perusterveydenhuollon suuntaan, hallitusti, niin että se hyödyttää molempia toimintoja.

“Hallituskauden alussa lähdettiin asiassa kuitenkin väärästä päästä: ”kiipeämään puuhun latvasta alkaen” eli yksipuolisilla sairaalapäätöksillä.”

Puska muistuttaa, että sote-uudistuksen periaatteena on, että itsehallinnolliset maakunnat sisällään ja yhteistyössä toisten maakuntien kanssa järjestävät terveydenhuoltonsa tasapainoisesti käytettävissä olevien varojen puitteissa.

“Nyt on kuitenkin Helsingin päässä tehty yksipuolisia sairaalapäätöksiä, ja keskustelu on maakunnissa johtanut niiden kritisoimiseen ja oman sairaalan puolustamiseen. Samalla perusterveydenhuollon asia on unohtunut.”

Puska sanoo, että kritiikki aluesairaaloiden toiminnan alasajoa kohtaan on ollut oikeutettua.

“Yksittäisenä toimenpiteenä tämä ei ole ollut järkevä eikä tuonut säästöjä. Hyvin ikävää on myös, että tämä kritiikki on maakunnissa mielikuvissa suuntautunut aivan virheellisesti myös koko sote-uudistukseen, jolla näitä ongelmia pitäisi päinvastoin hallita.”

Puska pohtii tiedotteessaan, mitä pitäisi tehdä tässä tilanteessa, jossa ”maito on jo kaatunut maahan”.

“Hyvää ratkaisua ei ole. Todennäköisesti järkevintä olisi jäädyttää tilanne ja ryhtyä maakuntien terveydenhuollon kokonaisvaltaiseen kehittämiseen, sitten kun sote-uudistusta ryhdytään maakuntien omalla hallinnolla toimeenpanemaan. Tällöin pohjana on maakuntien oma päätöksenteko käytettävissä olevien resurssien puitteissa ja yhteistyössä kansallisen asiantuntemuksen ja ohjauksen kanssa.”

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE