Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

27.5.2023 13:48 ・ Päivitetty: 27.5.2023 13:48

MaRa: tulorajan korotus iskisi kovaa matkailu- ja ravintola-alalle – hallitus ei saa unohtaa yrittäjiä

Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa pitää huolestuttavina julkisuudessa olleita tietoja, joiden mukaan hallitusohjelmasta neuvottelevat puolueet ovat päättäneet nostaa EU:n ulkopuolisista maista tulevien työntekijöiden kuukausitulon rajan 1 600 euroon.

Demokraatti

Demokraatti

Mara pitää EU:n ulkopuolelta tulevia työntekijöitä elintärkeinä matkailu- ja ravintola-alan yrityksille. Mara muistuttaa, että palvelujen kysynnän suuren vaihtelun takia iso osa alan työntekijöistä on osa-aikaisia. Tästä syystä ala ei voi tarjota kokoaikaisia työpaikkoja, jos palvelujen kysyntä ei mahdollista sitä. Tulorajan korottamisen takia työntekijöitä ei enää saataisi erityisesti osa-aikaisiin avustaviin keittiötöihin.

Maran mukaan Suomella ei ole varaa leimautua tulijoiden piirissä maana, joka suhtautuu heihin penseästi. Mara uskoo, että päätös tulorajojen nostamisesta johtaisi myös vuokratyövoiman käytön kasvamiseen. Alan yritykset odottivat porvarihallitukselta yrittäjä- ja elinkeinomyönteisyyttä.

– Julkisuudessa olleet tiedot EU:n ulkopuolelta olevien työntekijöiden tulorajojen asettamisesta 1 600 euroon palautti yrittäjät karulla tavalla todellisuuteen. Vakava työvoimapula vain pahenee tulevaisuudessa, kun eläkkeelle siirtyvien määrä ylittää työelämään tulevien nuorten ikäluokkien määrän. Tulorajaa nostamalla hallitusohjelmasta neuvottelevat puolueet vetäisivät maton meidän ja monien muiden työvoimavaltaisten alojen jalkojen alta, MaRan toimitusjohtaja Timo Lappi toteaa.

Maran kokoaikaisten työntekijöiden säännöllisen työajan keskipalkka oli 2 406 euroa elokuussa 2022. Alan työntekijöistä noin puolet on kuitenkin osa-aikaisia, joiden palkka määräytyy tehtyjen työtuntien mukaan.

– Yritykset eivät voi pitää ylimääräisiä työntekijöitä työvuorossa, kun asiakkaita ei ole tai heitä ei ole tarpeeksi. Esimerkiksi illallista tarjoavissa ravintoloissa kysyntä on vilkasta perjantaisin ja lauantaisin, mutta sunnuntaina ja alkuviikosta on hiljaista. Yökerhojen myynnistä reilusti yli puolet tehdään perjantain illan ja sunnuntaiaamun välisenä aikana. Julkisuudessa olleiden tietojen mukainen päätös ei ota huomioon yritysten vaihtelevia työvoimatarpeita. EU:n ulkopuolelta olisi tämän päätöksen jälkeen mahdoton saada työntekijöitä erityisesti avustaviin osa-aikaisiin keittiötöihin, Lappi sanoo.

 

 

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU