Politiikka
26.5.2021 12:38 ・ Päivitetty: 26.5.2021 12:45
Marin IS:lle: “Toimin ilman muuta sen mukaisesti, miten katsotaan oikeaksi menettelyksi”
Verotuksen näkökulmasta olisi erikoista, jos työnantajan tarjoamaan asuntoetuun kuuluvana palveluna pidettäisiin ruokatarvikkeiden saamista. Asunto- ja ravintoetu ovat aivan erillisiä etuja eikä asuntoetu sisällä ruokailuja, sanoo johtava veroasiantuntija Sami Varonen Verohallinnosta STT:lle.
Verottajan mukaan on työnantajan tehtävä ilmoittaa ruokailuun liittyvä etu verotuksessa.
– Työsuhde-edut ovat tyypillisesti sellaisia, joista työnantaja huolehtii ja ottaa selvää. Ei työntekijöillä ole yleensä mahdollisuuksia tai edellytyksiä arvioida sitä asiaa toisella tavalla kuin mitä työnantaja on tehnyt, hän sanoo STT:lle.
Asunto- ja ravintoetu ovat nousseet esiin, kun Iltalehti uutisoi eilen pääministeri Sanna Marinin (sd.) perheelle pääministerin virka-asuntoon hankituista aamiaistarvikkeista.
Valtioneuvoston kanslian ohjeen mukaan ravitsemuspalveluihin liittyvät kohtuulliset kulut maksetaan valtion varoista ja laskutetaan pääministerille osoitetuista määrärahoista.
Tuloverolain mukaan pääministerin tehtävään liittyvä asuntoetu siihen kuuluvine palveluineen ei ole veronalaista tuloa. Laissa ei ole tarkemmin määritelty, mitä näihin palveluihin voi kuulua.
Varosen mukaan osviittaa asuntoetuun kuuluvista palveluista löytyy laista valtioneuvoston jäsenten palkkioista. Sen 6. pykälässä todetaan, että pääministerillä on asunto valtion talossa, jonka kunnossapito, lämmitys ja valaistus sekä sisustus kustannetaan ja tarpeellinen henkilökunta maksetaan valtion varoista.
– Toki tuo tuloverolain säädös myös antaa mahdollisuuden erehtyä, koska olennaista on sen tulkinta, mitkä palvelut luetaan asuntoetuun.
Varosen mukaan verottajan rooliin ei kuulu arvioida, millaisia etuja työnantaja tarjoaa ja mitä työnantaja maksaa.
– Vasta sitä pohditaan, onko joku etu veronalaista vai verovapaata.
Pääministeri Sanna Marin (sd.) on peräänkuuluttanut Ilta-Sanomissa selvyyttä siihen, miten pääministerin ateriaetuun suhtaudutaan verotuksessa.
– Itse toimin ilman muuta sen mukaisesti, miten katsotaan oikeaksi menettelyksi. Olisi kohtuullista, että valtioneuvoston kanslia ja Verohallinto saisivat muodostettua yhteisen käsityksen siitä, miten pääministerin ateriaetuun suhtaudutaan verotuksessa. En ole vielä ennättänyt toimittaa Verohallintoon veroilmoitusta viime vuodelta ja olisi hyvä saada asiaan pikaisesti selvyys, Marin on viestittänyt IS:lle.
Valtioneuvoston kanslian tila- ja virastopalveluyksikön päällikkö Heikki Hovi on viestittänyt IS:lle, ettei valtioneuvoston kanslia ole tehnyt verottajalle ilmoitusta elintarvike-edun käytöstä.
– VNK:n tulkinta on, että kyse on verottomasta etuudesta, hän sanoi lehdelle.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.