Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Marin joutui puuttumaan virheellisiin väitteisiin – Vanhanen yllätti perussuomalaiset heitollaan: “Vai mistä siinä oli kyse?”

Syksyn ensimmäinen kyselytunti alkoi perinteiseen tapaan räväkästi, kun oppositio hiillosti hallitusta laajalla pensselillä sen talous-, työllisyys- kuin teollisuuspolitiikassa.

Marja Luumi

Demokraatti

Pitkä tauko oli jättänyt ilmeisesti puhevajetta, joten puhemies Anu Vehviläinen (kesk.) joutui lähes jokaiselle ääneen päässeelle huomauttamaan, että minuutti on minuutti niin kansanedustajilla kuin ministereillä.

Heti ensimmäisessä kysymyksessä esiintyi sana “kiilusilmäinen”, kun perussuomalaisten Jukka Mäkynen vaati hallitukselta toimia suomalaisyritysten toimintaolojen parantamiseksi. Kaipolan tehdas mainittiin.

– Syitä metsäteollisuuden tilanteeseen ovatkin kiilusilmäinen ilmastopolitiikka ja jatkuvasti kasvava verorasitus, Mäkynen paukutti ja vaati polttoaineveron korotuksen perumista.

Pääministeri Sanna Marin (sd.) muistutti, että hallitus on päättänyt laskea teollisuuden sähköveron EU:n minimitasolle.

– Tämä on merkittävä avaus, jotta meidän teollisuutemme on kilpailukykyinen tulevaisuudessakin.

Hän kertoi tavanneensa eilen Metsäteollisuuden johtoa, ja kuunteli, miten ala kulkee kohti hiilineutraalia Suomea.

– Metsäteollisuus näkee ison potentiaalin, että Suomen ilmastotoimilla syntyy sellaista tuotantoa, jolla on kilpailukykyä tulevaisuudenkin markkinoilla. Itse en näe tätä vastakkainasetteluna vaan yhteisenä tavoitteena.

Mäkynen valitti vielä kyselytunnin loppupuolella, että hallitus ei tingi tuumaakaan vihervasemmistolaisesta veropolitiikasta ja on tekemässä Suomesta kehitysmaan. Hän tinkasi edelleen verotaakan keventämistä.

Valtiovarainministeri Matti Vanhanen (kesk.) meni mietteliääksi ja totesi, että kysymyksessä oli pyrkimystä poliittiseen leimaamiseen.

– Kun viime vaalikaudella perussuomalaiset olivat nostamasssa polttoaineiden verotusta, miksi te sen teitte? Oliko se teiltä tietoinen ilmaus, että halusitte olla vihervasemmistolaisia vai mistä siinä oli kyse, Vanhanen heitti.

“Terveys ja talous kulkevat käsi kädessä.”

Marin joutui oikomaan useitakin kokoomuksen edustajien virheellisiä väittämiä. Pia Kauma oli jäänyt siihen käsitykseen, että hallitus ajaa kuuden tunnin työaikaa ja vieroksuu yrityksiä koronatestien hoitamisessa.

– Nämä antavat ymmärtää, että Suomen hallitus ei arvosta yrityksiä ja tänne ei edes haluta investointeja.

Marin painotti, että hallituksen ohjelmassa ei ole työajan lyhentämistä.

– Sitä ole tarkoitettu lyhyen aikavälin tavoitteeksi vaan tavoitteeksi, kun työn tuottavuus paranee. Samalla voimme parantaa myös tavallisten työntekijöiden asemaa ja elämää. Se ei ole tämän hallituksen ohjelmassa.

– Toinen virheellinen väittämä oli, että yksityisiä yrityksiä olisi karsastettu koronatestauksessa. Näin ei ole. Hallitus on toivottanut koko meidän kapasiteettimme tervetulleeksi ja halunnut hyvää yhteistyötä julkisen ja yksityisen sektorin välillä.

Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo kiitti, että terveydenhuollossa on onnistuttu erinomaisenkin hyvin, mutta taloudenpidossa ei. Hän viittasi kilpailukykyyn, joka on kaikki kaikessa.

Marin korosti, että terveys ja talous kulkevat käsi kädessä.

– Mikäli pystymme pitämään taudin matalalla tasolla, myös kansainväliset sijoittajat tulevat katsomaan, missä tämänkaltaisessa kriisissä on onnistuttu hoitamaan tilanne hyvin, missä on vakaa, turvallinen järjestelmä ja mihin kannattaa investoida.

“Eli 180 000 euroa yhden työpaikan synnyttämiseen.”

Oppositio huusi veronkevennysten perään. Vanhanen ei innostunut kokoomuksen kesällä esittämästä miljardin tuloveron kevennyksistä, jolla saataisiin sen laskelmien mukaan 6 000 työpaikkaa.

– Eli 180 000 euroa yhden työpaikan synnyttämiseen. Tämä ei ole kustannustehokas tapa.

Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kai Mykkänen taas kysyi, miten hallitus torppaa tuntuman, että verot lähtevät nousuun. Hänen mukaansa SDP:n vero-ohjelmassa on väläytetty 500 miljoonan veronkorotuksia yrittäjille. Marin joutui jälleen puuttumaan virheelliseen väitteeseen.

– Kun olemme tällä hetkellä syvässä kriisissä, me tarvitsemme elvyttävää politiikkaa, koska me haluamme aikaansaada kasvua ja päästä ulos kriisistä. Näiden toimien rinnalla me tarvitsemme rakenteellisia uudistuksia, joiden vaikutukset näkyvät pidemmällä aikavälillä. Voi tulla aika, että tarvitsemme myös sopeutustoimia, silloin myös verotuksen kysymykset voivat nousta esille.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE