Politiikka
2.2.2020 13:22 ・ Päivitetty: 2.2.2020 13:23
Marin painotti Ylen haastattelutunnilla, että ilmastotoimet kompensoidaan pienituloiselle: “Suomessa tarvitaan tulevaisuudessakin henkilöautoja, jotta ihmiset pääsevät liikkumaan”
Yle Radio Suomen pääministerin haastattelutunnilla nousi tänään esiin muun muassa hallitusohjelman tavoite pyrkiä saaman Suomi hiilineutraaliksi vuoteen 2035 mennessä.
Hallitus työstää muun muassa fossiilittoman liikenteen tiekarttaa. Siitä on luvassa päätöksiä syksyllä.
Pääministeri Sanna Marin (sd.) painotti, että hallituskauden puolivälissä tarkastellaan, riittävätkö sovitut toimet hiilineutraaliustavoitteen saavuttamiseen. Jos eivät, edessä ovat korjaavat toimet.
Hallituspuolueiden kansanedustaja kokoontuvat huomenna ilmastokokoukseen. Marin ei halunnut avata vielä, päättävätkö puolueet esimerkiksi ilmastorahaston perustamisesta.
– Pidän niistä pelisäännöistä kiinni mitä hallituksella on eli yhdessä sitten tiedotetaan.
Hallitusohjelmassa pyritään turpeen energiakäytön puolittamiseen vuoteen 2030 mennessä. Hallituspuolueiden poliittiset nuorisojärjestöt ovat vedonneet, että saataisiin sitovat päätös turpeen käytön lopettamisesta.
Sanna Marin totesi hallitusohjelman olevan kokonaisuus ja että turpeen energiakäyttö loppuu 2030-luvulla.
Marinin mukaan hallituksen ohjelma lähtee liikkeelle ajatuksesta, että tehdään yhteiskuntaa, joka on paitsi taloudellisesti, ympäristöllisesti mutta myös sosiaalisesti oikeudenmukainen.
Pääministerin mukaan siirtymä ilmastokestävään yhteiskuntaan tehdään niin, ettei se ole tavalliselle ihmiselle ja perheelle kohtuuton. Kun polttoaineverotusta korotetaan, samaan aikaan hallitus tekee 200 miljoonan euron tuloveronkevennyksen pienituloiselle.
– Kun me joudumme joka tapauksessa tekemään toimia, jotka vievät meitä ilmastollisesti kestävään suuntaan, samaan aikaan meidän pitää myös tehdä toimia jotta varmistetaan se, ettei se tule pienituloisimpien maksettavaksi. Myös alueellinen oikeudenmukaisuus pitää huomioida. On aivan selvää, että Suomessa tarvitaan tulevaisuudessakin henkilöautoja, jotta ihmiset pääsevät liikkumaan töihin, harrastuksiin sekä ylipäätänsä pystyvät elämään eri puolilla maata. Tämä on aivan selvää.
Al-Holin lierin tilanteesta Sanna Marin toisti, että hallituksen tahto on, että lapset pystytään saamaan Suomeen. Yhtä lailla hallituksessa on todettu, että sinne menneiden aikuisten osalta ei ole velvollisuutta auttaa. Marin viestitti, että viranomaiset arvioivat tilanteita lasten oikeudet huomioon ottaen.
Sanna Marinin ensimmäisen haastattelutunnin päätteeksi häneltä kysyttiin väleistä tasavallan presidenttiin Sauli Niinistöön.
– Meillä on oikein mutkattomat välit ja puhelinyhteys aina kun tarve vaatii.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.