Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Kotimaa

19.8.2025 11:22 ・ Päivitetty: 19.8.2025 11:22

Marjayhtiö Polarican oikeudenkäynti alkoi – ex-toimitusjohtajalle vaaditaan vuosien vankeutta ihmiskaupasta

LEHTIKUVA / JOUNI PORSANGER
Marjayhtiö Polarican entistä toimitusjohtajaa Jukka Kristoa ja tämän thaimaalaista liikekumppania syytetään muun muassa törkeästä ihmiskaupasta.

Jukka Kristoa ja hänen thaimaalaista liikekumppaniaan syytetään 77 törkeästä ihmiskaupasta. Lapin käräjäoikeudessa alkoi tiistaina pääkäsittely marja-alan yhtiö Polarica Marjahankinta Oy:n ihmiskauppajutussa.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Syyttäjät vaativat yhtiön entiselle toimitusjohtajalle Jukka Kristolle vähintään viiden vuoden ehdotonta vankeusrangaistusta 77 törkeästä ihmiskaupasta.

Syytettynä on myös Kriston thaimaalainen liikekumppani. Naisellekin vaaditaan vähintään viiden vuoden vankeutta.

LISÄKSI syyttäjät vaativat, että Kristo, nainen, Polarica ja poimijoiden majoitustilat järjestänyt Kristo Invest Oy tuomitaan yhteisvastuullisesti menettämään valtiolle rikoksen tuottamana taloudellisena hyötynä lähes 990  000 euroa siltä osin, kun sitä ei tuomita suoritettavaksi vahingonkorvauksena uhreille.

Syyttäjät vaativat myös, että Polarica tuomitaan vähintään 300  000 euron suuruiseen yhteisösakkoon.

Sekä Kristo että nainen ovat kiistäneet syyllisyytensä. Polarica on puolestaan kiistänyt siihen kohdistetun yhteisösakkovaatimuksen.

SYYTTÄJIEN mukaan uhrit lensivät Thaimaasta Suomeen eri saapumiserissä heinäkuussa 2022. Pian leirille saapumisen jälkeen uhrien passit ja paluulentoliput kerättiin syyttäjien mukaan pois.

Syyttäjien mukaan uhrit joutuivat poimimaan marjoja varhaisesta aamusta iltamyöhään ilman vapaapäiviä, osa myös sairaana. Osa leireistä oli syyttäjien mukaan asuinkelvottomia.

Haastehakemuksen mukaan uhrien matkakustannukset järjestelykuluineen olivat noin 1  355 euroa poimijalta. Syyttäjien mukaan uhrien täytyi rahoittaa järjestelykuluista itse lähes 300 euroa lainaamalla sukulaisilta tai pankista tai ottamalla laina Kriston thaimaalaiselta liikekumppanilta. Näin ollen uhreille muodostui jo ennen Suomeen tuloa velkasuhde vastaajien yhtiöihin, syyttäjät katsovat.

Syyttäjien mukaan syytetyt perivät uhreilta päivittäisiä kuluja ruuasta, autojen vuokrasta ja majoituksesta. Lisäksi kuluja veloitettiin muun muassa vyölaukusta, hyttyspäähineestä ja lapiosta. Syyttäjien mukaan näiden ostaminen oli pakollista.

-  Asianomistajat ovat olleet velkavankeudessa. He ovat olleet tulotasoonsa nähden merkittävästi velkaantuneita ennen Suomeen saapumista, syyttäjät katsovat.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU