Kuten kaikista työtekijöihin kohdistuvista heikennyksistään, näistäkin hallitus toteaa, että sen esitykset ovat maltillisia eivätkä yksittäisinä kovin suuria. Lakko-oikeuden rajoituksilla kuitenkin annetaan selvä viesti yhdistymisvapauden ja mielipiteen ilmaisun haitallisuudesta.

Epäselvä kohtuuttomuuden raja tukilakoissa ja 200 euron henkilökohtainen maksu nostavat jatkossa ihmisten kynnystä puolustaa oikeuksiaan. Epävarmuuden tarkoitus on passivoida. Tukilakkojen rajoituksilla vaikeutetaan erityisesti pienten alojen mahdollisuutta ajaa oikeuksiaan muiden alojen tuella.

POLIITTISIA lakkoja Suomessa ei ole ollut 2000-luvulla juurikaan. Orpon ja Purran hallitus onkin onnistunut aiheuttamaan jo nyt enemmän menetettyjä työpäiviä poliittisten lakkojen takia kuin 1990-luvun alun jälkeen niitä on ollut yhteensä 30 vuoteen.

Poliittisia lakkojen rajoittamista vastustetaan erityisesti väittämällä, että lakkoilu on epädemokraattista ja kyseenalaistaa vaalituloksen. Länsimaisessa demokratiassa kansalaisjärjestöt ovat kuitenkin osa yhteiskuntaa ja niillä on omat oikeutensa, joita ne saavat toteuttaa myös vaalien välillä. Kansalaisjärjestöt saavat olla eri mieltä valtaapitävien kanssa ja tuoda kantansa esiin.

Oikeus kuulua ammattiliittoon ja osallistua lakkoihin on osa yhdistymisvapautta, jota suojataan muun muassa YK:n taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä oikeuksia koskevassa yleissopimuksessa (ns. TSS-sopimus) sekä Euroopan neuvoston sosiaalisessa peruskirjassa. Myös YK:n työjärjestö ILO:n sopimuksissa lakko-oikeus on turvattu osana yhdistymisvapautta.

Näitä kansainvälisiä ihmisoikeuksia koskevissa, Suomea velvoittavissa sopimuksissa ja niitä koskevassa oikeuskäytännössä on vahvistettu, että lakko-oikeus on ihmisoikeus. Myös poliittinen lakko on osa tätä ihmisoikeutta, kun lakko kohdistuu työntekijöiden taloudellisen aseman puolustamiseen ja edistämiseen.

Lakko-oikeutta ei siis ole rajattu työehtosopimusneuvotteluihin, vaan työntekijöiden taloudelliseen asemaan liittyviin asioihin. Tämä tarkoittaa, että esimerkiksi Saksan lainsäädännöstä löytyvä poliittisten lakkojen kielto on ihmisoikeussopimusten vastainen.

KUN hallitus puuttuu työmarkkinoihin ja heikentää työntekijöiden ehtoja yksipuolisesti, se tekee itsestään työmarkkinaosapuolen ja altistaa itsensä ja esityksensä lakkojen kohteeksi. Tähän työntekijäjärjestöillä on oikeus ja suhteessa jäseniinsä itsestäänselvä velvollisuus.

Toinen peruste poliittisia lakkoja vastaan on, että ne kohdistuvat hallituksen sijaan väärään kohteeseen, yrityksiin. Suomen Yrittäjien, Keskuskauppakamarin tai Elinkeinoelämän keskusliiton jäsenyritykset eivät ole tilanteessa viattomia sivustakatsojia.

Nämä kolme järjestöä ovat hallitusohjelman työelämäosion kirjoittajina ja myös julkisuudessa uudistuksia pitkään ajaneina asianosaisia. SY:n, KKK:n ja EK:n jäsenyritykset voivat demokraattisten järjestöjensä kautta tuoda äänensä kuuluviin ja vaatia repivän politiikan lopettamista ja palaamista sopimisen ja yhteistyön Suomeen.

Lakko-oikeutta rajoitetaan, koska hallitus on sen jälkeen tuomassa eduskuntaan esitykset irtisanomisen helpottamisesta, palkattomasta sairaspäivästä, perusteettomien määräaikaisten sopimusten laillistamisesta sekä paikallisen sopimisen uudistuksesta, jolla sopiminen alle työehtosopimusten minimiehtojen avataan kaikille.

Nämä ja useat ammattiliittojen asemaa heikentävät muut esitykset aiheuttaisivat työntekijöissä vastustusta, joka varmasti aiheuttaa lakkoja. Siksi hallitus aloittaa heikennykset lakko-oikeudesta.

LOPULTA kyse on kylmästä tulonjakopolitiikasta. Työnantajat ovat saaneet hallituksen, joka on valmis heilauttamaan neuvotteluaseman entistä voimakkaammin heidän edukseen ilman minkäänlaista vastaantuloa työntekijöille.

Tämän kehityksen suurimmat tulokset tullaan näkemään vasta vuosien ja vuosikymmenten aikana työehtosopimusten yleissitovuuden murentuessa, työntekijöiden neuvotteluaseman edelleen heikentyessä. Lopputuloksena on yksiselitteinen työehtojen ja palkkakehityksen heikentyminen.

Kirjoittaja on SDP:n varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Vaasasta.