Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Mediat: Puolassa kymmenettuhannet protestoivat lakiuudistusta vastaan – mielenosoitukset levinneet ympäri maata

Puolassa mielenosoittajajoukot ovat pysyneet kaupunkien kaduilla, ja heidän määränsä vain kasvaa. Asiasta kertovat useat ulkomaiset mediat, kuten CNN, BBC ja Washington Post.

Kymmenettuhannet kaduille saapuneet yrittävät vedota presidentti Andrzej Dudaan, ettei tämä allekirjoittaisi senaatin eilen hyväksymää uutta lakia, joka antaa oikeusministerille oikeuden valita tuomareita korkeimpaan oikeuteen.

Käytännössä lain myötä kaikki korkeimman oikeuden tuomarit erotettaisiin ja uudet valittaisiin yksitellen tilalle.

Mielenosoitukset ovat levinneet kymmeniin kaupunkeihin.

Mielenosoitukset ovat levinneet kymmeniin kaupunkeihin, CNN:n mukaan jopa yli sataan kaupunkiin. Ne ovat jatkuneet rauhallisina.

Dudalla on 21 päivää aikaa allekirjoittaa laki. Washington Postin mukaan presidentti ei olisi lakiin täysin tyytyväinen sellaisenaan.

Puola on saanut ankaraa kritiikkiä lakimuutoksesta muun muassa tärkeimmältä Nato-liittolaiseltaan Yhdysvalloilta ja myös Euroopan unionilta.

Lisää aiheesta

Unkari on sen sijaan antanut pääministerinsä Viktor Orbánin johdolla täyden tukensa Puolalle. Orban sätti EU:ta siitä, että se yrittää heikentää yksittäisiä jäsenmaitaan.

Euroopan unionin komissio on uhannut Puolaa seurauksilla: esillä on ollut artikla 7:n käynnistäminen, mikä voisi viedä maalta äänioikeuden EU-kokouksissa.

Puolan entinen pääministeri, nykyinen Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Donald Tusk pöyristyi kotimaansa päätöksestä hyväksyä laki. Tusk kuvaili demokratian ottavan askeleita väärään suuntaan.

Puolan parlamenttia hallitseva konservatiivinen Laki ja oikeus -puolue on puolustanut lakimuutosta sanomalla, että se kitkee korruptiota ja lisää oikeuslaitoksen tehokkuutta, BBC kirjoittaa.

Kriitikot taas ovat sitä mieltä, että laki tuhoaa oikeuslaitoksen riippumattomuuden ja rikkoo samalla Puolan perustuslakia.

Presidentti Duda edustaa myös Laki ja oikeus -puoluetta, joka käynnisti uudistukset voitettuaan parlamenttivaalit toissa vuonna. Se puuttui ensin perustuslakituomioistuimen toimintaan.

Viime viikolla Puolan senaatissa hyväksyttiin kaksi esitystä, joista yksi sallii parlamentin valita jäsenet neuvostoon, joka valvoo tuomioistuimien itsenäisyyttä. Toinen antaa oikeusministerille oikeuden nimetä tuomareita puolalaisiin oikeusistuimiin.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE