Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Merja Kyllöselle huomautus kansanedustajalle sopimattomasta käytöksestä – tästä on kyse

LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN
Vasemmistoliiton kansanedustajat Merja Kyllönen ja Paavo Arhinmäki eduskunnan täysistunnossa Helsingissä 9. kesäkuuta 2021.

Puhemiesneuvosto on keskustellut 22.6. keskustellut 16.6. 2021 pidetystä täysistunnosta, jossa edustaja Merja Kyllönen (vas.) on edustaja Ano Turtiaisen (at.) puheenvuoron aikana kaksi kertaa tarkoituksellisesti avannut oman mikrofoninsa, jolloin edustaja Turtiaisen käyttämä mikrofoni sulkeutui ja hänen puheenvuoronsa keskeytyi.

Demokraatti

Demokraatti

Puhemies huomautti tänään Merja Kyllöstä.

– Puhemiesneuvosto totesi yksimielisesti, ettei edustaja Kyllösen menettely täytä perustuslain kansanedustajalta edellytettävän vakaan ja arvokkaan käytöksen vaatimusta. Perustuslain 31 pykälän mukaisesti huomautan edustaja Kyllöstä kansanedustajalle sopimattomasta käytöksestä, puhemies Anu Vehviläinen (kesk.) kertoi tänään eduskunnassa.

Näin sanoo perustuslaki:

31 § Kansanedustajan puhevapaus ja esiintyminen

Kansanedustajalla on eduskunnassa oikeus vapaasti puhua kaikista keskusteltavana olevista asioista sekä niiden käsittelystä.

Kansanedustajan tulee esiintyä vakaasti ja arvokkaasti sekä loukkaamatta toista henkilöä. Jos kansanedustaja rikkoo tätä vastaan, puhemies voi huomauttaa asiasta tai kieltää edustajaa jatkamasta puhetta. Eduskunta voi antaa toistuvasti järjestystä rikkoneelle kansanedustajalle varoituksen tai pidättää hänet enintään kahdeksi viikoksi eduskunnan istunnoista. 

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE