Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

27.5.2025 09:11 ・ Päivitetty: 27.5.2025 10:14

Merz Turussa: Israelin tuomittavissa iskuissa ei ole enää mitään logiikkaa

LEHTIKUVA / RONI REKOMAA
Merzin mukaan Saksan täytyy tiivistää keskustelua Israelin hallituksen kanssa.

Saksan liittokansleri Friedrich Merz arvostelee Israelin toimintaa Gazassa. Hän kommentoi asiaa Suomen-vierailullaan Turussa tiistaiaamuna.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

-  Nämä massiiviset sotilaalliset iskut, joita Israelin armeija on toteuttanut Gazassa, eivät minulle enää osoita minkäänlaista logiikkaa siinä, mihin niillä tähdätään, Merz sanoi tiedotustilaisuudessa.

Merz sanoi, että viime päivien tapahtumat ovat hänen mielestään jo muuta kuin välttämätöntä terrorisminvastaista toimintaa.

-  Siviiliväestön yletön kärsimyksen lisääminen ei ole enää hyväksyttävää.

Merzin mukaan Saksan täytyy tiivistää keskustelemista Israelin hallituksen kanssa. Hänestä edellä mainitut eivät ole ristiriidassa sen kanssa, että Israelin valtion olemassaolo on myös Saksan etujen mukaista ja että Hamasin tulee laskea aseet ja vapauttaa panttivangit.

Kysymyksiin Saksan konkreettisista toimista Israelin painostamiseksi Merz ei vastannut. Häneltä kysyttiin asiaa, sillä hän sanoi maanantaina saksalaismedian haastattelussa, ettei ymmärrä enää Israelin toimia.

Merzin tavannut Suomen pääministeri Petteri Orpo (kok.) sanoi tiedotustilaisuudessa, että Israelia täytyy painostaa humanitaarisen avun perille päästämiseen ja toisaalta varmistaa, ettei Hamas estä avun perillepääsyä. Orpon mukaan keskusteltava on paitsi Israelin myös sen lähialueen arabimaiden kanssa.

ORPO ja Merz tapasivat kahdenvälisesti tiistaina aamulla Turussa. Edellisenä iltana Merz illallisti yhdessä Orpon ja muiden Pohjoismaiden pääministereiden kanssa Turun linnassa.

Keskusteluiden aiheiksi kerrottiin muun muassa puolustus, kilpailukyky, Itämeren turvallisuus ja Venäjän varjolaivasto.

-  Hybrdihyökkäykset, rikotut kaapelit, vahingoitetut johdot. Ne kaikki uhkaavat meidän turvallisuuttamme, ja me otamme kaikki tämän yhdessä hyvinkin vakavissamme, Merz sanoi.

Lisäksi Orpo ja Merz nostivat esiin Suomen itärajan ja välineellistetyn maahantulon. Merz tiesi kertoa, että Suomen ja Venäjän välinen raja on yli 1  300 kilometriä pitkä.

-  Suomen ulkoraja on myös meidän ulkorajamme ja myös EU:n ja Saksan ulkoraja, Merz sanoi ja piti sen turvaamista EU:n yhteisenä tehtävänä.

Suomen ja Venäjän välinen raja on ollut suljettu sen jälkeen, kun Venäjällä tuotiin Suomen rajalle suuria määriä turvapaikanhakijoita. Merz sanoi, ettei hyväksy tätä Venäjältä tai Valko-Venäjältä. Hän sanoi haluavansa vahvistaa EU:n turvapaikkasääntöjä.

MERZIN mielestä viime viikkojen kokemus osoittaa, että Venäjän presidentti Vladimir Putin ja Venäjä eivät ole tällä hetkellä kiinnostuneita aselevosta Ukrainassa.

-  Minulla ei ollut alun alkaenkaan mitään illuusioita siitä, että se tapahtuisi nopeasti, hän sanoi.

Merz nosti esiin, ettei Venäjä ole ollut halukas edes vastaamaan Vatikaanin tai kenenkään muunkaan kutsuun rauhanvälittämisestä. Hänestä se osoittaa, ettei Venäjällä ole kiinnostusta. Liittokansleri korosti Turussa, ettei mikään muutu Ukrainan tukemisessa.

Sekä Merz että Orpo mainitsivat myös pakotteet, mutta eivät puhuneet esimerkiksi kireämpien pakotteiden aikataulusta mitään.

Merz ja Orpo korostivat puheenvuoroissaan erityisesti koko Euroopan varautumista ja puolustuksen vahvistamista. Orpon mukaan visiona on, että Eurooppa kykenee noin viidessä vuodessa puolustamaan itse itseään.

-  Että Eurooppa on sotilaallinen mahti. Että kenellekään, eli Venäjälle, ei tulisi mieleenkään lähteä kokeilemaan ja uhkaamaan, Orpo sanoi.

MERZ herätti maanantaina huomiota sanomalla saksalaiselle yleisradioyhtiölle WDR:lle, että Saksa ja muut Ukrainan keskeiset tukijat eivät enää rajoita sitä, kuinka kauas Ukraina voi niiden antamilla aseilla iskeä. Käytännössä Ukraina voi siis iskeä sotilaskohteisiin Venäjän puolella.

Tiistaina hän vastasi kysymykseen asiasta, että hänen tietääkseen rajoituksia asettaneet maat ovat niistä jo luopuneet.

-  Nyt Berliinissä sitten sanoin, mitä on oikeastaan jo tapahtunut. Ukrainalla tietenkin on oikeus käyttää saamiaan aseita myös Venäjän valtion alueella. Ja jos aluettasi vastaan hyökätään, pitää pystyä puolustautumaan kunnolla.

Entuudestaan tunteneet Merz ja Orpo aikovat tavata myös uudelleen. Merz kertoi, että hän on kutsunut Orpon vierailulle Saksaan ja vierailua valmistellaan jo.

MERZ tapasi Suomen-vierailullaan myös presidentti Alexander Stubbin. Tapaaminen järjestettiin presidentin kesävirka-asunnolla Naantalin Kultarannassa.

Presidentin kanslian mukaan Stubb ja Merz keskustelivat Euroopan turvallisuudesta, oikeudenmukaisen ja kestävän rauhan saavuttamisesta Ukrainaan sekä Lähi-idän tilanteesta.

Stubb kommentoi tapaamista lyhyesti sosiaalisessa mediassa.

-  Arvostan Saksan vahvistuvaa johtajuutta Euroopan turvallisuuden lujittamisessa, Stubb kirjoitti esimerkiksi X:ssä ja Instagramissa.

Anni Keski-Heikkilä / STT

Uutista täydennetty klo 13.14 tiedolla Stubbin tapaamisesta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU