– Työnteon ja työllä ansaittavan tulon on aina oltava ensisijainen toimeentulon muoto. Sitten jos työtä ei ole, tarvitaan vahva sosiaalinen turvaverkko, kuten ansiosidonnainen työttömyysturva ja muut tuet. Tämä pitää olla punaisena lankana, kun työmarkkinoiden ja työttömyysturvan uudistuksia tehdään, Lehtonen sanoo.

Maassamme käydään parhaillaan julkista keskustelua muun muassa perustulosta, työttömyysturvan määrästä ja kestosta, työehtosopimusten palkkataulukoiden vähimmäistasosta ja yleisestä minimipalkasta. Esimerkiksi viimeksi viime viikolla finanssivaikuttaja Björn Wahlroos väitti, että työntekijän toimeentulo palkallaan on ”kaunis ajatus”, mutta ei realismia.

– Väitän, että suomalaisten työehtosopimusten minimi ei ole liikaa. Metallityöntekijän pystyy palkkaamaan alimmillaan alle yhdeksällä eurolla tunnissa. Jos työnantajalla ei ole varaa maksaa sitäkään, niin sitten on kyllä yrityksessä jotain muuta vialla kuin palkka, Lehtonen näkee.

– Pitää huolehtia esimerkiksi siitä, että työttömän asumistuki ei leikkaannu heti, jos ansaitsee viisikymppiä, vaan se aidosti kannustaisi työn vastaanottamiseen. Mielestäni poliittisen vasemmistonkin pitää tunnustaa, että meillä on järjestelmässä virheitä, jotka eivät kaikin osin kannusta lähtemään töihin.

– Minä en ole vielä nähnyt sellaista perustulomallia, johon olisin valmis laittamaan nimeni alle. Näen kyllä, että perustulolla on hyvät puolensa, mutta en näe, että valtion budjetista löytyisi niin paljoa rahaa. Enkä usko ajatukseen tuloverokompensaatiosta, joka leikkaisi palkkoja perustulon mukaan. Esimerkiksi matalasti verotettuina pääomatuloina tulonsa nostavat hyväosaiset jäisivät leikkurin ulkopuolelle, Lehtonen laukoo.

– En ylipäätään usko automaatteihin. Mielestäni ei ole oikein saada rahaa tekemättä mitään. Jokaisella ihmisellä pitää olla tietty vastuu itsestään. Järjestelmä ei saisi kuitenkaan olla nöyryyttävä, vaan sen pitäisi olla motivoiva ja aktivoiva. Perustulokeskustelu on hyvää pohdintaa, mutta se on syytä palauttaa takaisin hautomoon.