Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

EK kannattaa perustulokokeilua mutta haukkuu hallituksen mallin

EK tiedottaa kannattavansa perustulokokeilua, jotta perustulon vaikutuksista saataisiin kokemuksia ja luotettavaa tietoa.

EK:n johtajan Ilkka Oksalan mukaan hallituksen suunnittelema kokeilu antaa kuitenkin vähän eväitä arvioida sitä, purkaako perustulo kannustinloukkuja.

EK:n mielestä oikein toteutettu perustulokokeilu voisi purkaa kannustinloukkuja.

– Perustulo voisi olla keino saada työnteko aina kannattavammaksi kuin sosiaaliturvalla oleminen. Valitettavasti lakiesitysluonnoksen pääongelmana on se, että siinä ei kokeiltaisi ”oikeaa” perustuloa, jossa lisätulot asteittain pienentäisivät käteen jäävää perustuloa. Nyt kokeiltava malli johtaisi koko väestön tasolla miljardien lisämenoihin ja on siksi epärealistinen, EK:n johtaja Ilkka Oksala sanoo.

EK:n mielestä perustulokokeilussa pitäisi olla mukana niin työttömiä kuin työssäkäyviä. Nyt suunnitellussa kokeilussa on mukana vain Kelan työttömyyspäivärahan saajia, joille maksetaan verottomasti 560 euroa. Ehdotetussa mallissa kokeeseen osallistuva työtön saisi edelleen perustulon lisäksi muun muassa asumistukea. Lisäksi tuloja voisi kasvattaa hakeutumalla töihin, ilman että lisätulot vähentäisivät perustuloa.

EK:n mukaan kokeilu on myös suunniteltu tehtäväksi liian pienellä otoksella.

– Perustulokokeilu on huonosti suunniteltu. Kokeilusta ei voi vetää johtopäätöksiä perustulon tarkoituksenmukaisuudesta. Näistä syistä EK katsoo lausunnossaan, että kokeilua ei tule toteuttaa luonnoksen mukaisesti, Oksala painottaa.

Lisää aiheesta

 

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE