Ulkomaat
8.6.2020 04:30 ・ Päivitetty: 8.6.2020 04:30
Mielipidekirjoitus aiheutti valtavan kohun – NYT:n vastaava toimittaja erosi
Yhdysvalloissa sanomalehti New York Timesin mielipidepalstan vastaava toimittaja James Bennet on eronnut tehtävästään.
Päätös seuraa julkista kohua ja arvosteluryöppyä, joka sai alkunsa lehden julkaisemasta mielipidekirjoituksesta.
Kirjoituksessa republikaanisenaattori Tom Cotton kannusti hallintoa nujertamaan ympäri maata levinneet poliisiväkivallan vastaiset mielenosoitukset sotilaallisesti. Cotton kannusti valtiota ”musertavaan voimannäyttöön” lainrikkojien pysäyttämiseksi.
Vuodesta 2016 mielipidepalstan vastaavana toimittajana työskennellyt Bennet puolusti alun perin kirjoituksen julkaisua vedoten palstalla julkaistavien mielipiteiden ideologiseen moninaisuuteen. Bennet kuitenkin sanoi, ettei ollut lukenut kirjoitusta ennen julkaisua.
Myös lehden kustantaja puolusti alkuun päätöstä. Myöhemmin se kuitenkin ilmoitti, ettei kirjoitus vastannut lehden vaatimustasoa.
Ulkoisen arvostelun ohella julkaisupäätöstä kritisoitiin myös talon sisältä. Noin 800 lehden omaa työntekijää allekirjoitti vetoomuksen, jolla protestoitiin kirjoituksen julkaisua.
Bennetin irtisanoutumisesta julkaistussa tiedotteessa ei suoraan mainita mielipidekirjoituksesta seurannutta kohua. Henkilöstölle suunnatussa tiedonannossa kuitenkin viitattiin edeltäneellä viikolla tapahtuneeseen epäonnistumiseen toimitusprosessissa.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.