Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Mielipuolinen hanke” – Ville Niinistö: Vuonna 2019 suomalainen terveydenhuolto tulee olemaan kaaoksessa

Eduskuntaan keskiviikkona tuleva hallituksen esitys soten valinnanvapauslaiksi sirpaloi vihreiden puheenjohtajan Ville Niinistön mukaan toteutuesssaan suomalaiset sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut.

– Ihmisten eriarvoisuus terveydehuollossa tulee lisääntymään ja kun palveluketjut pirstaloituvat niin kokonaisuus kärsii, Niinistö sanoo.

Hän pitää vuoden 2019 alusta alkaen tapahtuvaa valinnanvapausmallin käyttöönottoa aikataulultaan mahdottomana.

– Sote-asiantuntijat, it-asiantuntijat ja talousasiantuntijat sanovat, että tämä ei vain ole mahdollista tässä aikataulussa, että kaikki sote-keskukset käynnistyisivät näin nopealla aikataululla.

Myös malliin sisältyvät kannustimet, joilla terveysalan yrityksiä pyritään ohjaamaan ovat Niinistön mukaan ongelmallisia. Vaihtoehtoja on karkeasti ottaen kaksi. Joko maksetaan asiakasmäärien eli kapitaation perusteella tai asiakkaiden sairastavuuden mukaan.

Siitä tulee alkuvaiheessa silmittömän kallista.

– Kapitaatioperuste voisi ohjata yrityksiä keräämään paljon helppohoitoisia potilaita. Jos maksetaan sairastavuuden perusteella, niin sitten voisi pyrkiä keräämään paljon sairastavia potilaita ja alihoitaa heitä. Eli nämä kannustimet on tässä joka tapauksessa ongelmallisia. Se vain kertoo siitä, että valinnanvapaus kertarysäyksellä toteutettuna on mielipuolinen hanke.

– Sote-asiantuntijat ja talousasiantuntijat sanovat, että tämä on se suuri riski, joka räjäyttää meidän sote-järjestelmän vastuut niin, että siitä tulee alkuvaiheessa silmittömän kallista ja sitä joudutaan korjaamaan ja justeeraamaan.

Yli- ja alihoidon riskillä pyörivä valinnanvapausmalli on Niinistön mukaan yksityisille sote-keskuksille ja isoille kansainvälisille firmoille lupa painaa rahaa.

– Kun lisäksi jonojen purkaminenkin maksaa, niin se tarkoittaa sitä, että julkista palveluvastuuta on pakko leikata tällä mallilla.

Olisi pitänyt tajuta, että tätä ei voi toteuttaa kerralla vaan kokeilujen kautta.

Niinistö pitää hyvänä, että hallitus muutti hinnoitteluperustetta kritiikin seurauksena, eikä rahoitus perustu pelkästään potilasmääriin. Muutos ei mallia hänen mukaansa pelasta.

– Se mitä olisi pitänyt tehdä, olisi pitänyt tajuta, että tätä ei voi toteuttaa kerralla vaan kokeilujen kautta.

– Kun kaikki sote-keskukset vie markkinoille kerralla, niin hinnottelu ei tule aluksi olemaan kunnossa. Se tarkoittaa hurjasti kasvavia kustannuksia.

Hän ihmettelee miten rahoitusperusteena oleva sairastuvuus määritellään tai miten henkilökohtainen hoidon tarve ennakoidaan sairaushistorian perusteella luotettavasti.

– Kaikki tämä on edelleen auki ja korostaa vain sitä, että kun tässä on puolentoista vuoden aika, jossa tämä pitäisi toteuttaa, niin se ei vain ole mahdollista.

Valinnanvapausjärjestelmää pitäisi Niinistön mukaan kokeilla yksittäisissä palveluissa, joissa voitaisiin samalla testata palvelujen hinnoittelua.

En haluaisi olla niiden housussa, jotka aloittavat tässä ensimmäisenä.

– Puhutaan aivan erilaisesta lähestymistavasta kuin se, että heitetään kaikki heti markkinoille ja sitten yritetään korjata tehtyjä virheitä jälkikäteen. 2019 vuonna Suomen sosiaali- ja terveydenhuolto tulee olemaan kaaoksessa vääjäämättä tämän takia.

Maakunnat saavat sote-keskusten aloittamiseen tarvittaessa parin vuoden lisäajan. Ensimmäiset maakunnat aloittaisivat suoran valinnan palvelujen tarjoamisen kuitenkin jo heti vuoden alusta 2019.

– En haluaisi olla niiden housussa, jotka aloittavat tässä ensimmäisenä. Ne tulevat olemaan tässä koekaniineina. Vähän myöhemmin sote-keskuksensa käynnistävät maakunnat pääsevät oppimaan muiden virheistä. Mutta se, että se valinnanvapaus viedään kaikkiin palveluihin, ja mukana on myös osa sosiaalipalveluista suosii isoja kansainvälisiä yhtiötä, pienten mukaan tulo vaikuttaa hyvin epärealistiselta.

 

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE