Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

4.10.2019 04:54 ・ Päivitetty: 4.10.2019 04:54

Miestä epäillään murhasta ja yhdeksästä murhan yrityksestä – kouluhyökkäyksestä epäillyn vangitsemisoikeudenkäynti on tänään

Kuopion kouluhyökkäyksestä epäiltyä 24-vuotiasta miestä vaaditaan vangittavaksi tänään. Vangitsemisistunto alkaa Pohjois-Savon käräjäoikeudessa aamuyhdeksältä. Miestä epäillään yhdestä murhasta ja yhdeksästä murhan yrityksestä.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Epäilty itse on vakavasti haavoittunut eikä tule paikalle käräjäoikeuteen. Häntä pyritään kuitenkin kuulemaan videoyhteyden välityksellä, poliisi kertoi.

Tiistaisessa hyökkäyksessä Savon ammattiopistoon kuoli yksi nainen ja haavoittui epäillyn lisäksi yhdeksän ihmistä. Useat heistä ovat edelleen sairaalahoidossa. Vuonna 1994 syntynyt epäilty, Joel Marin, on itse Savon ammattiopiston opiskelija.

Hyökkäyksessä kuollut nainen on tiettävästi Ukrainan kansalainen. Keskusrikospoliisi ei ole vahvistanut hänen kansallisuuttaan, mutta Ukrainan suurlähetystö on aiemmin vahvistanut STT:lle, että kyseessä oli syntyperäinen Ukrainan kansalainen.

Poliisitutkintaa johtava rikoskomisario Olli Töyräs keskusrikospoliisista on kertonut, että isku keskittyi yhteen luokkahuoneeseen. Luokassa oli tuolloin toistakymmentä oppilasta. Epäilty hyökkäsi poliisin mukaan isokokoista teräasetta käyttäen. Lisäksi hänellä oli mukanaan ilmapistooli, jolla hän ei kuitenkaan poliisin tiedon mukaan ampunut.

Poliisi on tähän asti kertonut melko niukasti tapahtumien taustoista. Esimerkiksi sitä ei ole kerrottu, mistä epäilty on aseensa saanut. Rikoskomisario Töyräs on luonnehtinut tekoa epäillyn taustaan nähden yllättäväksi.

Poliisi on puhuttanut epäiltyä ensimmäisen kerran keskiviikkona. Tutkinnallisiin syihin viitaten poliisi ei ole kuitenkaan kertonut, mitä tämän pohjalta mahdollisesti on saatu selville.

Hyökkäys tapahtui liiketalouden opetustiloissa, jotka sijaitsevat kauppakeskus Hermanin yhteydessä. Se sijaitsee Leväsen kaupunginosassa noin neljä kilometriä Kuopion keskustasta etelään.

Kauppakeskuksen eristys purettiin eilen ja liiketiloja alettiin avata. Ammattiopiston tilat kauppakeskuksessa pysyvät kuitenkin toistaiseksi suljettuina poliisitutkinnan vuoksi. Opetus oppilaitoksen muilla kampuksilla jatkui jo keskiviikkona.

Koko Suomessa oli eilen suruliputus kouluhyökkäyksen johdosta. Oppilaitoksen opiskelijoille ja opettajille sekä uhrien omaisille on ollut tarjolla kriisiapua.

Pääministeri Antti Rinne (sd.) vierailee tänään Kuopiossa hyökkäyksen takia. Rinne tapaa keskustelutilaisuudessa eri viranomaisten, kaupungin, oppilaitoksen ja nuorten edustajia sekä hoito- ja kriisityöhön osallistuneita.

Tilaisuuden jälkeen pääministeri on kansalaisten tavattavissa Kohtaamossa Kauppakeskus Apajassa klo 18.30.

STT kertoo epäillyn nimen poikkeuksellisesti jo tutkinnan alkuvaiheessa. Tekijä surmasi yhden ihmisen, haavoitti useita sekä asetti hengenvaaraan suuren joukon ihmisiä. Hänen henkilöllisyydestään ei ole epäselvyyttä, sillä tekoa todistivat useat hänet tuntevat ihmiset ja poliisi otti miehen kiinni rikospaikalta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU