Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Urheilu

“Mietaan” patsas paljastettiin, kantaa nimeä Legenda

Maastohiihdon moninkertaista arvokilpailumitalistia Juha Mietoa esittävä patsas paljastettiin lauantaina Miedon kotikaupungissa Kurikassa.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Legendaksi nimetty patsas on kuvanveistäjä Pekka Jylhän käsialaa. Patsaan kustannukset kasattiin kansalaiskeräyksellä.

Mieto, 70, saavutti hiihtourallaan esimerkiksi viestin olympiakullan 1976 ja kaksi henkilökohtaista olympiahopeaa 1980. Lake Placidin hopeamitaleista 15 kilometrin kakkossija on Miedon uran ikimuistoisin. Hän hävisi Ruotsin Thomas Wassbergille yhdellä sadasosasekunnilla.

Jo Sapporon olympialaisissa kahdeksan vuotta aiemmin Mieto oli kärsinyt niukan tappion, kun 15 kilometrin pronssi jäi kuuden sadasosasekunnin päähän.

Mieto saavutti kaikkiaan viisi olympiamitalia ja neljä MM-mitalia. Hän työskenteli keskustan kansanedustajana 2007–2011.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE