Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Talous

Mihin esimerkkitalouteen kuulut? – Kuluttajaliitto: Hintojen nousu kohtelee suomalaisia eriarvoisesti

LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI

Kotitalouden olosuhteista riippuen joidenkin suomalaisten inflaatio nousi huhtikuussa jopa noin 11 prosenttiin, Kuluttajaliitto kertoo.

Demokraatti

Demokraatti

– Yksittäisillä kulutusvalinnoilla, erityisesti asumiseen ja liikkumiseen liittyvillä valinnoilla, on tällä hetkellä todella suuri merkitys kuluttajien omaan inflaatioon.

Kuluttajaliitto julkaisee esimerkkikotitaloudet, joiden inflaatio poikkeaa toisistaan huomattavasti.

– On tärkeää tiedostaa omien valintojen ja olosuhteiden vaikutukset omaan talouteen, Kuluttajaliiton pääsihteeri Juha Beurling-Pomoell toteaa tiedotteessa.

Hänen mukaansa inflaatio kohtelee kuluttajia tällä hetkellä epätasa-arvoisesti ja eri kotitalouksilla voi olla hyvinkin erilainen tilanne.

– Parhaimmillaan inflaatio esimerkkikotitalouksissa on vain kolmen prosentin luokkaa ja pahimmillaan jo yli kymmenen prosenttia. Maaliskuussa näimme inflaation kohoavan jopa 14 prosenttiin esimerkkikotitaloudessa numero 5, onneksi suunta on jo hieman maltillisempaan päin.

Kyseisessä, korkeimman inflaation kotitaloudessa suuren kulutusosuuden saavat lämmitysöljyn sekä autoilun osuudet ja nämä nostavat huomattavasti inflaatiolukua verrattuna muihin kotitaloustyyppeihin. Lisäksi on laskettu, että kotitaloudessa kulutetaan paljon muun muassa alkoholia ja tupakkaa.

Luvut pohjautuvat Tilastokeskuksen laskemaan kuluttajahintaindeksiin (huhtikuu 2022). Kotitalouksien esimerkkityypit on koonnut Kuluttajaliitolle tilastoasiantuntija Ilkka Lehtinen. Painorakenteet ja niihin pohjautuvat inflaatioluvut ovat arvioita kotitalouksien tyyppiesimerkkien mukaisesti.

Esimerkkitalous 1: Inflaatioarvio 3,2 %. Asuu vuokralla, kerrostalo, liikkumisen painotus: julkinen, lämmitys: kaukolämpö, sisältyy vuokraan, alkoholia ja tupakkaa: käyttää vähän.

Esimerkkitalous 2: Inflaatioarvio 4,6 %. Asuu vuokralla, kerrostalo, liikkumisen painotus: oma auto, ajaa n. 15 000 km/v., lämmitys: kaukolämpö, sisältyy vuokraan, alkoholia ja tupakkaa: käyttää paljon.

Esimerkkitalous 3: Inflaatioarvio 4,3 %. Omistusasunto, kerrostalo: osakeasunto, liikkumisen painotus: julkinen, lämmitys: kaukolämpö, sisältyy hoitovastikkeeseen, alkoholia ja tupakkaa: käyttää vähän.

Esimerkkitalous 4: Inflaatioarvio 7,8 %. Omistusasunto, omakotitalo, liikkumisen painotus: oma auto, ajaa n. 15 000 km/v., lämmitys: sähkölämmitys, alkoholia ja tupakkaa: keskimääräinen.

Esimerkkitalous 5: Inflaatioarvio 10,9 %. Omistusasunto, omakotitalo, liikkumisen painotus: oma auto, ajaa n. 30 000 km/v., lämmitys: öljy, alkoholia ja tupakkaa: käyttää paljon.

“Eläkeläisten asema on parempi.”

Kuluttajaliiton mukaan keskimääräinen inflaatio tullee olemaan tänä vuonna yli viisi prosenttia, joten keskimäärin palkansaajien ostovoima heikkenee, jos arvioidaan palkkojen nousevan keskimäärin noin kaksi prosenttia.

– Eläkeläisten asema on parempi, eläkkeet nousevat vuoden 2023 alussa yli viisi prosenttia.

Kuluttajaliitto laskee, että huonoin tilanne tällä hetkellä on niillä kotitalouksilla, joissa ajetaan paljon autolla ja käytetään lämmitykseen polttoöljyä tai sähköä. Energian, erityisesti polttoöljyn, hinnat ovat nousseet nopeasti. Omakotitalon korjauskulut ovat nousseet paljon.

– Kotitaloudet, jotka asuvat vuokralla ja käyttävät joukkoliikennettä, ovat säästyneet vielä pahimmalta hintojen nousulta. Vuokrat ovat kehittyneet hitaasti. Osakehuoneiston hoitovastikkeet ovat nousseet maltillisesti. Julkisen liikenteen hinnat ovat kehittyneet hitaasti.

Ruoasta Kuluttajaliitto toteaa näin: Nopea hintakehitys on ollut tuoreella kalalla ja kahvilla. Hidas hintakehitys on ollut perunalla, riisillä, siipikarjanlihalla ja maidolla.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE