Kiwi on lintu, joka ei osaa lentää. Siksi se on myös erittäin uhanalainen. Suomeksi linnun nimi on kiivi. Nämä linnut ovat jäänne Uuden-Seelannin alkuperäisestä luonnosta, josta puuttuivat kokonaan maanisäkkäät (lepakoita lukuunottamatta). Tällaiset lentokyvyttömät, kanan kokoiset mutta lähes puolikiloisia munia munivat linnut olivat helppoa ruokaa vieraslajeille, joita Uuteen-Seelantiin aikanaan rantautui. Ensimmäinen vieraslaji oli ihminen ja sen mukana tuli muitakin linnuille vaarallisia nisäkkäitä.

Nykyään uusiseelantilaiset arvostavat näitä lintujaan niin paljon, että kutsuvat itseäänkin kiiveiksi.

On mystistä miten joskus matkalla ollessa tulee tunne, että on ikään kuin kotona. En tiedä mistä se tulee. Ovatko kyseessä matkalla tavatut ihmiset, jossakin tapahtumassa koettu yhteisöllisyyden kokemus, yhteiskunnan toimivuus tai maisemat ja luontokokemukset? Vai nämä kaikki yhdessä?

Uusi-Seelanti on ilmiselvästi eteläisen pallonpuoliskon pohjoismaisin maa. Toki sen kulttuurissa on tietty brittiläinen twisti. En osaa sanoa onko se etu vai rasite, ehkä molempia. Historiansa perusteella kiwit ovat linkittyneet brittien kansainyhteisöön. Joutuivat sotimaankin Britannian rinnalla – jopa Euroopassa.

Uuden-Seelannin yhteiskuntarakenteessa ja politiikassa on paljon pohjoismaisia piirteitä. Matkailijakin voi sellaisia tunnistaa. Tämä näkyy myös erilaisissa kansainvälisissä vertailuissa. En tosin tiedä miksi Uusi-Seelanti tulee maiden onnellisuusrankingissa vasta kahdeksanneksi (Ruotsi on seitsemäs). Transparency internationalin korruptiolistauksessa Uusi-Seelanti on ykköspaikalla yhdessä Tanskan kanssa (Suomi on kolmas). Lehdistönvapaudessa Uusi-Seelanti on yhdeksäs (Suomi toinen).

Naisten ja vähemmistöjen asema kannattaa mainita. Naiset saivat äänioikeuden ensimmäiseksi juuri Uudessa-Seelannissa (Suomi oli kakkonen). Uuden-Seelannin alkuperäiskansaa eli maoreja arvostetaan. Heidän kielensä ja kulttuurinsa näkyy ja kuuluu katukuvassa. Maorien oikeuksien ja sosiaalisen aseman kohdalla kiweillä on silti vielä paljon parannettavaa.

Uuden-Seelannin ilmasto on miellyttävä. Kesä on kesä ja talvella voi hiihtää. Maa tuottaa erinomaisia valkoviinejä.

Oma lukunsa on Uuden-Seelannin luonto. Yhden rinkkavaelluksen ja neljän muun kansallispuistovierailun jälkeen sen monipuolisuutta voi kuvata vain yhdellä sanalla: mykistävä. Kauneuden vastapainona on luonnonvoimien rajuus. ”Welcome to our broken city”, taksinkuljettaja totesi meille matkalla lentokentältä Christchurchin kaupungin keskustaan. Vuoden 2011 maanjäristys oli auringon tarkkuudella tuhonnut kaupungin ydinkeskustan. Vielä vuosia myöhemmin näky oli paikoin aavemainen. Maanjäristykset ja tulivuorten purkaukset ovat vuosittaisia ilmiöitä.

Vuosi 2017 oli Uudessa-Seelannissa poliittisesti merkittävä muutoinkin kuin että otimme sen uuden vuoden vastaan maorien pääkaupungissa Rotoruassa kauniin järven rannalla. Lokakuussa maassa nimitettiin sen historian kuudes sosialidemokraattien johtama hallitus pääministeri Jacinda Ardernin johdolla. Edellinen demaripääministeri Helen Clark johti maata 1999-2008.

Jacinda Ardernilla on vankka nuorisoliittolaistausta. Ennen valintaansa Uuden-Seelannin parlamenttiin vuonna 2008 hän oli demarinuorten kansainvälisen liiton IUSY:n puheenjohtajana Lontoossa.

Jacinda Ardernista tuli pääministeri 37-vuotiaana johtamansa Työväenpuolueen vaalivoiton jälkeen. Labour ei kuitenkaan ole maan suurin puolue. Enemmistöhallitus on Työväenpuolueen, keskustalais-populistisen New Zealand First -puolueen ja vihreiden muodostama koalitiohallitus. Oppositiossa on edellinen valtapuolue, keskusta-oikeistolainen National Party.

Ardernin demarihallitus lupasi parantaa erityisesti lapsiperheiden asemaa ja puolittaa lapsiköyhyyden. Vanhempainvapaita on lisätty ja vähimmäispalkkoja korotettu. Myös asuntotilannetta luvattiin parantaa. Edellisen hallituksen veroalennukset peruutettiin. Nuoren pääministerin suosio kasvoi, kun hän vuonna 2018 jäi kuuden viikon äitiyslomalle.

Toinen kannatuspiikki toteutui vuoden 2019 Christchurchin moskeijassa tapahtuneen terroristihyökkäyksen jälkeen, kun Ardernin hallitus päätti kiristää maan löysiä aselakeja. Kiwit toivat kiltisti pyssynsä poliisiasemille.

Jacinda Ardern osaa puhutella kansalaisiaan varsinkin sosiaalisessa mediassa. Hän tekee itsestään helposti lähestyttävän vaikutelman. Häneen on helppo samaistua. Juuri Jacinda Ardern oli mielessäni kun viime syksynä päätin kannattaa Sanna Marinia SDP:n sisäisessä pääministerikisassa.

Kun mietin aihetta tähän juttuun, ajattelin, ettei viisauttani ajankohtaiseen koronavirustilanteeseen varmaankaan kukaan kaipaa. Kävi kalpaten. Tätä kirjoittaessani (maanantaina 8.6.) Uuden-Seelannin Työväenpuolue tviittasi Jacinda Ardernin viestin: kaikki Uuden-Seelannin koronarajoitukset poistuvat, koska maassa ei ole yhtään aktiivista koronatapausta. Hän kiitti ”viiden miljoonan joukkuettaan” yhteisestä ponnistuksesta: ”Työ ei ole tehty mutta tämä on kiistatta merkittävä virstanpylväs”.

Tuoreimpien gallupien mukaan Jacinda Ardernin Työväenpuolue saisi 55 prosentin kannatuksen, jos vaalit pidettäisiin nyt. Ardernia seuraavaksi pääministeriksi kannattaa 65 prosenttia kiweistä.

Vaalit ovat syyskuussa.