Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Miina Sillanpäälle haetaan pysyvää liputuspäivää: ”Soveltuu kansalaisvaikuttamisen symboliksi”

Miina Sillanpään elämäntyötä juhlittiin näyttelyllä eduskunnan kirjastossa viime helmikuussa. Avajaisissa olivat muun muassa (vasemmalta) Miina Sillanpään seurasta Kirsti Rissanen, presidentti Tarja Halonen, piispa Irja Askola ja eduskunnan pääsihteeri Maija-Leena Paavola.

Miina Sillanpään seura hakee Suomen ensimmäiselle naisministerille Miina Sillanpäälle (sd.) vakituista liputuspäivää. Hänen ja kansalaisvaikuttamisen kunniaksi liputettiin ensimmäisen kerran viime vuonna lokakuun 1. päivänä kertaluonteisesti.

Liputus liittyi Sillanpään syntymän 150-vuotisjuhlavuoteen. Liputusta suositellaan myös tänä vuonna.

Miina Sillanpään seuran hakemusta pysyvästä liputuspäivästä tukee lähes 40 tahoa, muun muassa kansalaisjärjestöjä, ammattiliittoja, naisjärjestöjä, osuusliikkeitä sekä yhteiskunnallisia instituutioita ja vaikuttajia.

Hakemuksessa korostetaan, että juuri 1.10.1906 tulivat Suomen suuriruhtinaskunnassa voimaan valtiopäiväjärjestys ja vaalilaki, jotka antoivat kansalaisille, sekä miehille että naisille, täydet poliittiset oikeudet.

Miina Sillanpäällä oli seuran mukaan tärkeä rooli suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan rakentajana. Hän oli muun muassa Suomen ensimmäinen naisministeri. Miina Sillanpään seuran mielestä Suomen 100-vuotisjuhlavuosi olisi hyvä ajankohta korostaa hänen työtään lasten ja nuorten turvallisen elämän, tasa-arvon, vanhustyön ja kuluttajaliikkeen puolesta.

– Miina Sillanpään elämäntyö ja hänen keskeiset, kestävät saavutuksensa osoittavat, että juuri Miina Sillanpää soveltuu kansalaisvaikuttamisen symboliksi. Hän oli aikansa suuri kansalaisvaikuttaja ja tinkimätön hyvinvointiyhteiskunnan puolustaja. Ensikotitoiminnan lisäksi hänen työnsä jälki näkyy vielä nykyisinkin monilla yhteiskunnan osa-alueilla, hakemuksessa perustellaan.

Miina Sillanpään seura järjestää torstaina avoimen seminaarin vapaaehtoisen kansalaistoiminnan mahdollisuuksista ja elinvoimasta tulevaisuudessa. Puhujina ovat muun muassa sisäministeri Paula Risikko (kok.) ja pääjohtaja Reijo Karhinen.

Lisää aiheesta

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE