Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Mikä on muuttunut? En vielä tiedä” – Rehula taustoitti autojen tupakointikieltoa

Perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehula (kesk.) kertoi hallituksen kärkihankkeista taustatilaisuudessaan Helsingissä tänään.

Perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehulan (kesk.) mukaan vain perustuslakivaliokunta voi arvioida, sotiiko autojen tupakointikielto yhä tupakoitsijan itsemääräämisoikeutta vastaan.

Rehula piti tänään medialle taustatilaisuuden sosiaali- ja terveysministeriössä valmisteltavien hallituksen kärkihankkeiden tilanteesta.

Tiistaina julkistetun esityksen mukaan tupakkalakia ollaan täydentämässä kieltämällä tupakointi autossa, jos mukana on alle 15-vuotias lapsi. Eduskunnan perustuslakivaliokunta on aiemmin torpannut muutoksen itsemääräämisoikeutta rajoittavana.

Rehulan mukaan esityksen perusperiaate on pysynyt samana, mutta sisältöä on hieman viilattu. Asia viedään uudelleen valiokunnan arvioitavaksi eduskunnan toiveesta.

– Kysymys kuuluu, että mikä on muuttunut. En vielä tiedä. Kuusi vuotta sitten perustuslakivaliokunta sanoi, että ei käy. Tässä ovat nyt ministeri ja ministeriön virkamiehet koettaneet noudattaa eduskunnan toivetta, sanoi taustatilaisuudessa puhunut ministeri Rehula.

Sosiaali- ja terveysministeriö pyytää esityksestä lausuntoja kuun loppuun mennessä. Esitys on tarkoitus antaa eduskunnalle 7. huhtikuuta, ja lain olisi tarkoitus tulla voimaan toukokuun loppupuolella.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE