Tätä ydinkysymystä puntaroivat palkansaajakeskusjärjestö SAK:n työmarkkinapaneelissa SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta sekä puheenjohtajat Annika Rönni-Sällinen Palvelualojen ammattiliiton PAMista ja Petri Vanhala Paperiliitosta.

Metsäteollisuudessa Paperiliitto on aloittanut väännön sopimuksista uudessa tilanteessa, kun työnantajaliitto Metsäteollisuus jätti neuvottelut yritystasolle. Satojen sopimusten pitäisi Vanhalan mukaan olla kasassa marraskuun loppuun mennessä. Palvelualoilla neuvottelukierroksen loppu häämöttää vasta pitkällä ensi keväänä.

Tilanne on puheenjohtajien mukaan ongelmallinen ja perinteistä päänavaajaakaan, jonka palkankorotustasoa muut toimialat jotakuinkin seuraavat, ei ole näköpiirissä. Suomen malli on jäänyt unholaan.

Paperiliiton puheenjohtaja ja Eloranta eivät pidä ideaalina tilanteena sitä, että entistä pienempi toimiala mahdollisesti määrittelisi koko työmarkkinoiden tilanteen.

– Voiko muutaman kymmenen tuhannen työntekijän toimiala määritellä koko kahdelle miljoonalle palkansaajalle palkankorotukset? Se ei oikein tunnu mahdolliselta. Kyllä tämä vaatii vähän syvällisemmän keskustelun kuin, että vienti määrää – se ei oikein vastaus tähän tilanteeseen, Eloranta arvioi.

Rönni-Sällinen piti ongelmallisena sitä, että palkkatasosta ei keskustella ja päätetä millään yhteisellä foorumilla. Valtakunnansovittelija, yksi ihminen, ei hänen mielestään ole oikea taho asiaa ratkaisemaan.

PAMin puheenjohtaja pitää mallia myös epädemokraattisena perässätulijoiden kannalta.

– Minun on vaikea selittää jäsenillemme, ettei meillä ole mitään tietoa, mistä avaus tulee ja kuka sen tekee, eikä meillä ole mahdollisuutta vaikuttaa siihen. Minun on kuitenkin kerrottava jäsenille, ettei kukaan voi mennä sen yli, koska sovittelija vahtii sitä.

Elorannasta näyttää tällä hetkellä siltä, että palkat hajoavat tulevalla kierroksella yhä enemmän, kun toimialojen kyvyssä maksaa palkkaa koronan puristuksissa on hyvin suuria eroja.

– Perinteisesti on ajateltu, että solidaarisesti pitää saada aikaan kaikille samansuuruisia palkankorotuksia. Mutta nyt näyttää siltä, että sekä sopimuskaudet että palkankorotukset eriytyvät.

Hän painotti, että kaikki tarvitsevat palkankorotukset, mutta kysymys kuuluu, miten kaikille palkansaajille kyetään takaamaan ansiokehitys ja palauttamaan ostovoimaa tässä tilanteessa.

– Sen lisäksi, että takaamme kaikille säälliset korotukset, pitäisi pitää yllä myös talouden dynamiikkaa.

Kysymys luottamusmiesten asemasta hiertää myös työmarkkinoilla, kun metsäyhtiö UPM ilmoitti Paperiliiton mukaan haluavansa irti koko järjestelmästä.

– Se haluaa voimakkaasti murtaa sopimusrakenteet, poistaa koko luottamusmiesjärjestelmän ja keskustella jäsenmaksuperinnästä. Onneksi vain siinä yhtiössä. UPM:n kanssa todella on vaikeaa, Vanhala kuvaili neuvottelujen etenemistä.

Metsäteollisuus ilmoitti viime vuonna, että se ei enää neuvottele työehtosopimuksista, jolloin neuvottelut siirtyvät yrityksiin.

Eloranta harkitsisi, pitäisikö työpaikkojen luottamusmiesten asemaa vahvistaa lainsäädännön keinoin, jotta systeemistä ei livettäisi.

– Luottamusmiesjärjestelmä on työntekijän edunvalvonnan ja työpaikan yhteistyön ydintä. Luottamusvaltuutettu ei ole riittävä vastaus, vaan haluamme liittojen luottamushenkilöt paikan päälle.

Hän perusteli kantaansa muun muassa sillä, että vain luottamusmiehellä on tukenaan ay-liikkeen tarjoama tuki ja koulutusmahdollisuudet. Jos ay-liike ei ole mukana paikallisessa edunvalvonnassa, siitä ei hänen mukaansa hyvää seuraa – se on nähty muualla maailmassa.

– Aika herkästi lipsahtaa siihen, että työnantaja valvoo etuja pöydän molemmin puolin. Sitä emme tänne toivo.

Vanhala kuvaili luottamusmiesjärjestelmää metsäteollisuudessa menestyksen rungoksi myös yrityksen kannalta.

Palvelualoilla luottamusmiestä ei joka yrityksessä ole.

– Tilanteita tulee aika paljon eteen, jos henkilöstön edustaja puuttuu. Yleensä tulee joko riitoja tai pinnan alla on ongelmia, jotka tulevat myöhemmin näkyviin, Rönni-Sällinen kuvaili.

Yleissitovuuden kohtalo on noussut huolenaiheeksi palkansaajaliikkeessä, kun osa työnantajista on osoittanut nihkeytensä tehdä liittotason työehtosopimuksia. Vanhala huomautti, että metsäteollisuudessa tämä on nyt nykypäivää.

– Se näkyy neuvottelupöydässä. Kun pari vuotta sitten teimme yhden sopimuksen, nyt niitä on edessä reilut 150. Jos tämä linja leviää isosti, sopimuskenttä muuttuu todella paljon ja se on huolestuttavaa.

Eloranta pohti, ollaanko Suomessa kulkemassa konsensusyhteiskunnasta kohti konfliktiyhteiskuntaa, kun perinteisiä rakenteita ollaan hajottamassa. Tässä tilanteessa voi hänen mielestään olla syytä täsmentää yleissitovuuden määritelmää, jotta minimiehtojen turvaaminen onnistuu.

Tällä hetkellä yleissitovuus määritellään niin, että työntekijöistä puolet on oltava sellaisten työnantajien palveluksessa, jotka ovat järjestäytyneitä.

– Tämä ei ole välttämättä tulevaisuudessa paras kriteeri. Voisiko malli lähteä esimerkiksi työntekijöiden järjestäytymisestä tai alan edustavimmasta työehtosopimuksesta, Eloranta heitti ilmaan.

Lakisääteiset minimipalkat eivät kuitenkaan saa kannatusta SAK:laisessa ay-liikkeessä. Elorannan mielestä työehtosopimuksiin pohjautuva malli on parempi, joustavampi ja poliitikkojenkin kannalta “miellyttävämpi”.

– En oikein haluaisi nähdä sitä, että eduskuntavaalitenteissä käydään keskustelua siitä, paljonko lyödään minimipalkkaa ylös- tai alaspäin. Palkkakehitys jäisi junnaamaan –siitä on kansainvälistä kokemusta.

Hän painotti, että minimiehtojen määräytymisestä on syytä silti keskustella, jos erilaisia työnteon muotoja tulee kasvavaa vauhtia. Elorannan mielestä hallituksella on toki oma rootelinsa varmistaa lainsäädännöllä hyvät sopimisen olosuhteet.

Vanhala muistutti, että Suomessa käytiin 2007 palkkavaalit, ja “siitä ei hyvää seurannut”.

Rönni-Sällisen mielestä työehtosopimukset ovat oikea tapa niin kauan kun niiden kattavuus on tarpeeksi laaja. Hän pitää ongelmana sitä, että lakisääteisissä minimipalkoissa ratkaisut lipeäisivät työntekijä- ja työnantajaosapuolten käsistä.