Kotimaa
17.3.2020 12:46 ・ Päivitetty: 17.3.2020 12:46
Mikkelissä yksi on joutunut tehohoitoon koronan vuoksi – Etelä-Savossa sairastuneita on nyt viisi ja karanteenissa 300
Koronaviruksen takia yksi ihminen on joutunut tehohoitoon, kertoo Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä Essote.
Tehohoitoon joutunut on Essoten mukaan aikuinen työikäinen henkilö. Hänen lisäkseen sairaalahoidossa on myös toinen koronavirustartunnan saanut.
Essote kertoo, että tänään tiistaina sen alueella on yhteensä viisi varmistettua koronavirustapausta.
Karanteenissa on tällä hetkellä yli 300 henkilöä, pääasiassa Mikkelissä. Essoten mukaan sen alueella on alueellisia tartuntaketjuja eli koronavirustartunta on saatu Etelä-Savossa.
– Läheisten tulee välttää vierailuja Mikkelin keskussairaalaan jo ennen poikkeustilan nojalla tulevaa vierailukieltoa. Poikkeustilan aikanakin sairaalassa voivat vierailla tapauskohtaisesti arvioiden kriittisesti sairaiden ja lasten oireettomat läheiset, saattohoidossa olevien läheiset sekä puoliso tai tukihenkilö synnytysosastolla, kertoo Essoten terveyspalvelujen johtaja Santeri Seppälä tiedotteessa.
Essote kertoo testaavansa ainoastaan vakavasti sairastuneita ja sote-henkilöstöä valtakunnallisesti hyvin rajallisen testauskapasiteetin vuoksi.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
Lisää aiheesta
Kotimaa
17.3.2020 12:11
THL: Tiedossa on nyt yli 300 koronavirustartuntaa – sairastuneiden todellista määrää ei enää tiedetä
Kotimaa
17.3.2020 12:20
”Näitä ei missään nimessä pidä ostaa” – Fimean asiantuntija varoittaa netissä kaupiteltavista ”koronalääkkeistä”
Kotimaa
17.3.2020 11:03
HUS: 17 uutta koronavirustartuntaa