Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Talous

12.4.2021 06:17 ・ Päivitetty: 12.4.2021 06:23

Mikko Helander ei jääkään eläkkeelle kesäkuussa 2023

Keskon hallitus on sopinut pääjohtaja Mikko Helanderin kanssa, että hän jatkaa yhtiön pääjohtajana toistaiseksi. Aiemman johtajasopimuksen mukaan Helander olisi jäänyt eläkkeelle täyttäessään 63 kesäkuussa 2023. Helander on toiminut Keskon pääjohtajana vuodesta 2015.

Keskon hallituksen puheenjohtaja Esa Kiiskinen sanoi, että Keskon liiketoimintaa on Helanderin johdolla uudistettu merkittävästi kuuden viime vuoden aikana.

–  Kasvustrategiaa on toteutettu onnistuneesti ja näin on pystytty merkittävästi kasvattamaan yhtiön omistaja-arvoa. Olen vakuuttunut, että Keskon kehitys jatkuu vahvana myös tulevina vuosina pääjohtaja Helanderin johdolla, Kiiskinen sanoi tiedotteessa.

Kesko teki viime vuonna ennätystuloksen. Liikevoitto kasvoi 568 miljoonaan euroon toissa vuoden 462 miljoonasta euroa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU